Pukki toi kontissaan Risto Isomäen kirjan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen. Kirjassaan Isomäki esittää 34 toinen toistaan lennokkaampaa ajatusta ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Kirjan alkuosassa Isomäki esittää, että todennäköisesti ihmiskunnan on ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin sen lisäksi, että hilidioksidin laskemista ilmakehään rajoitetaan.
Tärkein maapalloa lämmittävä tekijä on aurinko. Osa auringonvalosta heijastuu heti takaisin avaruuteen, mutta osa pääsee maan pinnalle ja lämmittää planeettaamme. Lämmennyt maanpinta taas säteilee lämpösäteilyä, josta osa pääsee avaruuteen, mutta osa pysähtyy ilmakehän kasvihuonekaasuihin – lähinnä vesihöyryyn, hiilidioksidiin ja metaaniin – ja jää meitä lämmittämään. Fossiilisia polttoaineita polttamalla ihminen on rajusti lisännyt hiilidioksidin osuutta ilmakehässä. Napajäätiköiden hupenemisen myötä maapallo on myös tummentunut, niin että aiempaa pienempi osa auringonvalosta heijastuu pois.
Ensin Isomäki pohtii 17 tapaa poistaa ilmakehästä hiiltä. Voisiko hiilidioksidia pumpata merten syvänteisiin? Voisiko puita istuttamalla sitoa merkittävästi hiiltä? Voisiko ilmakehästä poistaa hiiltä hautaamalla biomassaa jään sisään?
Edellämainitut ideat tähtäisivät kasvihuoneilmiön heikentämiseen poistamalla hiilidioksidia ilmakehästä. Vielä lennokkaampia ajatuksia Isomäki esittää pohtiessaan, miten maapallon heijastavuutta voisi parantaa, niin että suurempi osa auringonvalosta heijastuisi. Voisiko napajäätiköiden sulamista hidastaa vähentämällä nokeavaa energiankäyttöä? Voisiko maapalloa kiertämään lähettää valtavan määrän pienenpieniä alumiini-ilmapalloja? Voisivatko suihkukoneet lentää vain päivisin, jolloin koneiden jälkeensä jättämät tiivistymisjuovat heijastaisivat auringonvaloa takaisin avaruuteen, eivätkä öisin, jolloin juovat estävät lämpösäteilyä karkaamasta avaruuteen? Voisiko arktisten alueiden heijastavuutta parantaa levittämällä niille jättimäisillä lumitykeillä puhtaan valkoista lunta?
Kuten kirjan takakannessa todetaan, mukaan on otettu sekä järkeviä mahdollisuuksia että ”hullujen tiedemiesten” mielikuvituksellisia visioita. Mutta mitkä ideat ovat mitäkin? Isomäki pohtii persoonallisella tavallaan esittämiensä ideoiden hyviä ja huonoja puolia menemättä liiaksi teknisiin yksityiskohtiin. Kirjaa voikin suositella kaikille, jotka haluavat notkistaa aivojaan.