Hallituksen esitys 7/2009 uudeksi yliopistolaiksi on herättänyt vastustusta niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin keskuudessa. Lakiesityksessä ovat arveluttaneet ainakin
- yliopistojen (perustuslailla taatun) autonomian väheneminen, kun vastedes yliopistojen hallituksiin pitäisi valita enemmistö ulkopuolisia
- virkojen muuttaminen työsuhteiksi, minkä nähdään heikentävän henkilöstön asemaa ja siten vaarantavan akateemisen tutkimuksen vapautta ja riippumattomuutta, ja
- lukukausimaksujen mahdollistaminen EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
Omasta puolestani olen tyytyväinen, että saimme lobattua Otaniemen TEK-tutkijoiden Marko Kosusen antamaan eduskunnan sivistysvaliokunnalle asiantuntijalausunnon, jossa pääpaino oli pätkätöiden kitkemisessä tutkimushenkilökunnalta ja erityisesti pykälän 29 perustelujen siivoamisessa. Viesti kuulemma meni perille; saapa sitten nähdä, mikä on päättäjien poliittinen tahto.
Lopulta nämä kaikki ovat detaljeja, vaikkakin tärkeitä sellaisia. Yliopistolain ja muiden viimeaikaisten yliopistomaailman uudistusten tarkoitus on tehdä yliopistoista entistäkin selvemmin taloudellisia toimijoita, jotka toimivat puhtaasti talouden ehdoilla. Yliopistolaitos halutaan yhä selvemmin taloudellisin perustein johdettavaksi; sisäisiä rakenteita muokataan siten, että valtaa keskitetään linjaorganisaatioon samalla kun lisätään auditointi- ja raportointivelvoitteita, jotta intressitahoille voidaan dokumentoida toiminta. Niin opetus kuin tutkimus pyritään tuotteistamaan. Kehityksen suunta on sama ainakin koko Euroopassa.
Kun yliopistoihin luodaan markkinataloutta simuloivia mekanismeja, joilla pyritään palkitsemaan hyvästä tuloksesta, tulosta pitäisi pystyä mittaamaan. Mutta miten sitä voisi mitata, kun niin nykyisen lain kuin lakiesityksenkin mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa?
Näiden ylevien tavoitteiden toteutumista arvioidaan siten, että laitokset saavat rahaa jokaisesta suoritetusta opintopisteestä ja perus- tai jatkotutkinnoista. Tutkimuksen osalta rahaa saadaan vertaisarvioiduissa lehdissä ja konferensseissa julkaistuista artikkeleista.
Huolestuttavinta on, että nämä mittarit, joilla ns. uuden julkishallinnon ideaalien mukaisesti pyritään mittaamaan yliopistolain ylevien tavoitteiden toteutumista, ovat korvanneet alkuperäiset tavoitteet. En muista, milloin viimeksi olisin kuullut kenenkään kollegani puhuvan sivistyksestä saati ihmiskunnan palvelemisesta, mutta siitä olen kyllä kuullut puhuttavan, vieläkö johonkin pian tulevaan konferenssiin ehdittäisiin raapia kasaan jokin lappunen, jotta laitos saisi pisteitä (€). Tai mistä houkuttelisimme lisää hyvää opiskelija-ainesta tuotantoputkeemme. Väistämätön seuraus kaupallistumisesta on myös yliopistojen lisääntynyt tarve markkinoida itseään, mikä sekin tietysti vie huomiota olennaiselta. Turun Yliopiston Youtube-varainkeräyskampanja oli uraauurtava, ja minunkin luennollani viime maanantaina vieraili valokuvaaja ottamassa valokuvia maisteriohjelmamme esitettä varten.
Oireellinen pikku yksityiskohta yliopistolakiesityksessä löytyy heti tehtäväpykälästä, kun lakiesityksen mukaan (korostus minun)
Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.
kun nykyisin voimassaolevassa laissa
Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, koulutuksessa ja opetuksessa saavutetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.
Tässä on huikea ja uuden julkishallinnon ideologiaa hyvin kuvaava ero: nykyinen laki määrää yliopistot tavoittelemaan korkeaa kansainvälistä tasoa, mikä viime kädessä tarkoittaa, että pitää tehdä hyvää tutkimusta ja antaa korkeatasoista opetusta. Lakiesitys sen sijaan määrää, että yliopistojen on tehtävä hallintotyötä, jotta ne voivat osoittaa intressitahoille toimintansa tason. Yksi suurimmista tämän hallintoideologian ongelmista onkin, että uskotaan keinotekoisesti luotujen markkinamekanismien tehostavaan vaikutukseen niin sokeasti, ettei oteta huomioon mekanismin itsensä ylläpidon vaatimaa panosta.
Kun nyt lakiesitys vie yliopistolaitosta sellaiseen suuntaan, että byrokratian kuorma vain lisääntyy ja markkinavoimat saavat yhä tehokkaammin vaarantaa tutkimuksen riippumattomuuden, kuka enää tekee riippumatonta tutkimusta? BBC?