Ydinvoima nousee yhdeksi vaaliteemaksi Suomessakin. Nyt, kun puolueiden pitäisi ottaa kantaa siihen, tarvitaanko Suomessa vielä lisää ydinvoimalupia, demarit ovat jääneet vatvomaan hallituksen roolia ydinvoimalupien myöntämisessä viime keväänä. Vihreät vastusti ydinvoimaa sekä hallituksessa että eduskunnassa, hävisi äänestykset, ja se kirpaisi. Mutta on silkkaa äänestäjien harhaanjohtamista osoitella hallitusta, kun päätökset luvista tehtiin eduskunnassa.

Ymmärrän hyvin, että demarit mielellään haluavat unohtaa, että ydinvoimaluvat myönnettiin eduskunnassa. Ydinvoiman lisärakentaminen on ollut täysi katastrofi suomalaiselle työlle ja oikeudenmukaisuudelle. Lisälupien myöntäminen ei ole katkaissut metsäteollisuuden ulosliputusta, ja Olkiluodossa sekalainen joukko ulkomaalaisia tekee töitä nälkäpalkalla kaikkien työsopimusten ulottumattomissa. Ja ydinvoimaluvat myönnettiin demarien äänillä: jos demarit olisivat vihreiden lailla vastustaneet lupien myöntämistä, niitä ei olisi myönnetty.

Demarien tilanne surettaa minua. Minusta olisi hyvä, jos Suomessa olisi porvaripuolueiden vastapainona vahva työväenpuolue, joka tekisi politiikkaa, josta se voisi itse olla ylpeä.