Vihreät valitsevat puheenjohtajan puoluekokouksessaan 11.–12.6. Kuopiossa. Kun ehdokkaita on neljä (Outi Alanko-Kahiluoto, Mika Flöjt, Ville Niinistö, Anni Sinnemäki), aiheesta järjestetään jäsenäänestys. Jäsenäänestyksessä käytetään siirtoäänivaalia, joka sopii hyvin tämänkaltaiseen henkilövaaliin.
Tietysti voitaisiin äänestää niinkin, että jokainen saa äänestää yhtä ehdokasta, ja eniten ääniä saanut voittaa. Mutta jos ehdolla olisi kolme eeppistä ehdokasta, kukin 22 % ääniosuudella, ja yksi banaali ehdokas 34 % osuudella, banaali ehdokas voittaisi, vaikka eeppisellä linjalla on 66 % kannatus. On selvää, että tällainen vaalijärjestelmä suorastaan pakottaa kaikenkarvaiseen taktikointiin.
Tämänkaltaisten ongelmien välttämiseksi olympiakaupungit valitaan toisin. Siinä äänestetään kierroksittain niin, että ensimmäisellä kierroksella kaikki ehdokaskaupungit ovat mukana, ja joka kierroksella vähiten ääniä saanut putoaa pelistä, kuin tunnetussa musiikkituolileikissä. Tässä on tietysti se hankaluus, että äänestyskierroksia voidaan joutua järjestämään yhtä vähemmän kuin oli ehdokkaita.
Nykyinen presidentinvaalijärjestelmämme on näiden kahden järjestelmän keskinkertainen välimuoto. Kun toiselle kierrokselle pääsee kaksi eniten ääniä saanutta, houkutus taktikointiin ensimmäisellä kierroksella on edelleen suuri. Toisaalta joudutaan edelleen järjestämään kaksi äänestyskierrosta.
Siirtoäänivaali on paljon parempi tapa yhdistää vaalitapojen hyvät ominaisuudet. Siinä kukin äänestäjä saa listata äänestyslippuun haluamansa määrän ehdokkaita numerot paremmuusjärjestyksessä. Tämän jälkeen ääntenlaskenta tapahtuu kuten olympiakaupunkiäänestyksessä niin, että kullakin kierroksella äänestyslippu luetaan äänestäjän kirjoittaman listan ensimmäisen laskennassa vielä mukana olevan ehdokkaan hyväksi – yksi äänestyslippu riittää, mutta laskennassa voi olla useita kierroksia.
Siirtoäänivaalissa on vähemmän tarvetta taktikoida kuin nykyisessä presidentinvaalitavassamme, sillä äänestäjä voi varsin huoletta laittaa listansa ensimmäiseksi ehdokkaan, jota hän todella kannattaa. Ääni ei mene hukkaan, vaikka ehdokas putoaisikin pois, vaan silloin ääni siirtyy seuraavan listalla olevan ehdokkaan hyväksi. Toisaalta taktikointiin on vähemmän mahdollisuuksia kuin olympiakaupunkivaalissa, sillä siirtoäänivaalissa ääni voi siirtyä ehdokkaalta toiselle vain ehdokkaan pudotessa kisasta, kun olympiakaupunkivaalissa taktinen äänestäjä voi vaihtaa näkemystään kierrosten välillä, vaikka hänen äänestämänsä kaupunki olisikin jatkossa. Ja tietysti siirtoäänivaalissa selvitään yhdellä äänestyksellä kahden sijaan.
Ilmeisten etujensa vuoksi tällaista siirtoäänivaalia sovelletaan mm. Australiassa, Intiassa, Irlannissa ja monin paikoin Yhdysvalloissa. Sopisi se meillekin, muuallekin kuin vihreiden puheenjohtajavaaliin. Monen voittajan siirtoäänivaali on sitten hiukan monimutkaisempi.