Yksi hallitusneuvotteluissa käsiteltävistä aiheista on uusi vaalilaki, joka on äänestetty lepäämään ja joka uuden eduskunnan tulee vielä vahvistaa, jotta se tulee voimaan. Mutta millaisesta vaalitavasta oikein on kyse?
Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin kaksois-Pukelsheim-vaalitavasta, jonka tulos on kauniisti suhteellinen sekä puolueiden kannatuksen että vaalipiirien suhteen. Se olikin yksi vaalitavoista, joita harkittiin Suomen uutta vaalilakia laadittaessa. Kaksois-Pukelsheimia pidettiin kuitenkin liian mutkikkaana, joten päädyttiin allakuvattuun vaalitapaan. Myös uusi vaalilaki on samalla tavoin suhteellinen sekä puolueiden kannatuksen että vaalipiirien suhteen.
Uudessa vaalilaissa lasketaan ensin valtakunnallisten äänten perusteella, montako paikkaa kunkin puolueen tulee saada. Tämä lasketaan tutulla d’Hondtin menetelmällä, ja paikkoja jaetaan 199 – Ahvenanmaan yksi paikka käsitellään erikseen.
Kun on laskettu, kuinka paljon paikkoja kukin puolue saa valtakunnallisesti, paikat jaetaan eri vaalipiireihin. Kukin puolue saa jokaisesta vaalipiiristä paikkoja sen mukaan, kuinka suuren osuuden äänistään he ovat saaneet sieltä. Jos nyt vaikkapa perussuomalaiset olisivat valtakunnallisesti saamassa 39 paikkaa, ja kuvitellaan, että he olisivat saaneet Varsinais-Suomessa 10 % äänistään, he saisivat Varsinais-Suomesta 3,900 paikkaa. Heille jaettaisiin ensin kokonaiset paikat, 3 kappaletta, ja loput 0,900 paikkaa jäävät pyöristyspaikkajakoon.
Kun kokonaiset paikat on jaettu, jäljelläolevat paikat jaetaan murto-osien mukaisessa järjestyksessä suurimmasta alkaen. Perussuomalaisten 0,900 Varsinais-Suomessa olisi varmaankin lähellä listan kärkeä; sen kohdalle tultaessa he saisivat lisäpaikan Varsinais-Suomesta. Kun puolue saa koko valtakunnallisen paikkakiintiönsä täyteen, sille ei jaeta enempää paikkoja. Jos käy niin, että puolue olisi saamassa pyöristyspaikan vaalipiiristä, jonka kaikki paikat on jo jaettu, puolue saakin sen sijaan pyöristyspaikan listalla seuraavasta vaalipiiristään. Näin jatketaan, kunnes kaikki paikat on jaettu.
Menetelmä on varsin yksinkertainen, ja suhteellisuus toteutuu sekä puolueiden kannatuksen että vaalipiirijaon suhteen. Sen käyttöönotto ratkaisee myös välittömästi nykyisen vaalijärjestelmän keskeiset puutteet, vaalipiireittäin vaihtelevan vaalikynnyksen ja äänioikeuden epäyhtäläisyyden.
On keskusteltu paljon siitä, että nykyisessä vaalijärjestelmässämme eri vaalipiireissä asuvat ovat eriarvoisessa asemassa, kun Uudellamaalla puolue saa yhden ehdokkaan läpi alle 3 % kannatuksella, kun Pohjois-Karjalassa äänikynnys asettuu yli kymmeneen prosenttiin. Uudessa vaalilaissa on valtakunnallinen 3 % äänikynnys.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt, ettei perustuslain edellyttämä äänioikeuden yhtäläisyys toteudu. Vaalitapoja voidaan arvioida laskemalla jälkeenpäin, kuinka suuren murto-osan yhdestä kansanedustajasta kukin äänestäjä äänellään sai läpi; yhtäläistä äänioikeutta toteuttavassa vaalitavassa äänien tulisi tietenkin olla mahdollisimman tasavahvoja. Meillä käytössä oleva d’Hondtin järjestelmä pienine vaalipiireineen suosii äänestäjiä, jotka äänestävät suosittuja puolueita, sillä kukin heistä saa äänellään suuremman osan kansanedustajasta eduskuntaan – äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen, mutta toisten ääni on yhtäläisempi kuin toisten. Itse asiassa Baijerin perustuslakituomioistuin tuomitsi taannoin tällaiset vaalitavat sikäläisen perustuslain vastaisiksi. Suomessa meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan meidän pitää luottaa asiasta päättävien poliitikkojen valistuneisuuteen.