[Julkaistu Länsi-Uusimaassa ja Kirkkonummen Sanomissa 4.-6.11.]

Siuntion kunnanhallitus esittää valtuustolle Lohjan kanssa tehtävän kuntaliitoksen hyväksymistä. Päätös tehtiin kokoomuksen, SDP:n jasitoutumattomien voimin äänin 6-5 RKP:n ja vihreiden vastustaessa. Kuntaliitosta vaaditaan huolimatta kuntalaiskyselystä, jossa yli 63 prosenttia vastusti liitosta. Nyt liitosta kannattavissa ryhmissä on käynnissä junttaus, jotta valtuutetut äänestävät samalla tavalla. Tulee mieleen vanha Neuvostoliitto, jossa oli myös vaaleilla valittu parlamentti, mutta päätökset tehtiin isojen poikien keskenpolitbyroossa. Parlamentin jäsenten päätösvalta rajoittui siihen, että he saivat itse päättää, milloin lopettaa aplodeeraaminen, kun olivat ensinyksimielisesti äänestäneet politbyroon kannan mukaisesti.

Voi hyvin kysyä, mihin unohtuivat Kokoomuksen korva-kampanja ja sosialidemokraattien demokratia?

Itse valtuuston jäsenenä tulkitsen kuntalaiskyselyä niin, että kuntalaiset antoivat kunnan päättäjille vahvan luottamuslauseen. Ei haluttu Lohjan päättäjiä, vaan siuntiolaiset päättäjät. Tästä näkökulmasta on kovin outoa kuulla Siuntion luottamushenkilöiltä sellaisia lausuntoja, että siuntiolaiset eivät ymmärtäneet mitä äänestivät.

No, myönnetään että usko siuntiolaisiin päättäjiin on ollut koetuksella monta kertaa. Vahvoja myönteisiä merkkejä on kuitenkin ilmassa, että kuntavoi näiden päättäjien avulla säilyttää itsenäisyytensä ja tarvittaessa etsiä liitoskumppaneita muualta. Samaisessa kunnanhallituksenkokouksessa hyväksyttiin tulevan vuoden budjetti, joka osoittaa kunnan talouden olevan juuri nyt erinomaisessa kunnossa. Ylijäämää kertyy tänä vuonna lähesmiljoona euroa, velkoja maksellaan ripeästi pois ja kumulatiivinen alijäämä alkaa olla mennyttä aikaa.

Toinen tärkeä asia on tänä syksynä kunnanhallituksessa ja teknisessä lautakunnassa sovittu kunnan koko alueen julistaminen suunnittelutarvealueeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että rakentamistahaja-asutusalueelle hillitään. Se on olennaisen tärkeää, jotta kulut pysyvät aisoissa ja taloussuunnittelua voidaan täsmentää. Tähän asti Siuntion maaseutualueille on rakennettu ilman minkäänlaista kontrollia,mikä tulee hyvin kalliiksi kuntataloudelle ja myös ympäristölle. Moni kantaa huolta Lohjan ilmoituksesta katkaista Lost-terveydenhuoltoyhteistyö. Käsittääkseni Lostin katkaisu on luonteeltaan vain tekninen tarkistus, joka johtuu Karjalohjan liittymisestä Lohjaan. Yhteistyön jatkumiselle ei pitäisi olla esteitä, koska kokemukset ovat hyvät.

Mikäli Siuntio joskus tulevaisuudessa esim. valtiovallan päätösten johdosta todettaisiin elinkelvottomaksi, epäsuositun Lohja-liitoksen torjuminen mahdollistaisi suositumpien vaihtoehtojen tarkastelun. Avoinna olisi mm. Porkkalan kunnan perustaminen Kirkkonummen ja Inkoon kanssa. Jos Siuntio pitää joskus välttämättä lakkauttaa, pitäisin itse esillä myös vaihtoehtoa, joka ehkä tyydyttäisi suurinta osaa Siuntion nykyisistäasukkaista, eli kunnan jakamista. Siuntion länsireuna liittyisi Lohjaan, pohjoiskolkka Vihtiin ja loput Kirkkonummeen. Tätä vaihtoehtoa onpidetty hallinnollisesti vaikeana toteuttaa. Mielestäni ratkaisu on kyllä mahdollista löytää, sillä me ihmisethän näistä asioista päätämme.

Vai olivatko ne sittenkin ne politrukit?

Yrjö Kokkonen
kunnanvaltuutettu