Helsingin Sanomat kertoo, että ministerit Heidi Hautala (vihr.) ja Merja Kyllönen (vas.) ovat saaneet VR:n selvityksen lippujärjestelmäuudistuksesta ja että VR:n lippujärjestelmää ruoditaan tarkemmin keväällä. Samalla pohditaan, pitäisikö jokin poistunut lipputyyppi palauttaa.
Eräs lippulaji, joka näissä pohdinnoissa saattaa jäädä vähemmälle huomiolle, on työmatkalippu. Siuntiossa on ollut käytäntönä, että kunta tukee kuntalaisten ostamia 30 päivän paikallislippuja 10 % osuudella. Uusi lippujärjestelmä on tehnyt tästä suhteettoman vaikeaa jo kuukausia aikaisemmin kuin järjestelmäuudistuksen muut epäonnistuneet vaikutukset alkoivat näkyä suurelle yleisölle.
Aiemmin kotipaikka-alennuksen saamiseen riitti, että kiikutti kerran kotipaikkatodistuksen VR:n myyntipisteeseen. Nykyään kotipaikkatodistuksen pitää alennuksen saamiseksi olla aina mukana lippua ostettaessa. Ennen lippuja voi ostaa alennettuun hintaan mistä tahansa VR:n lipunmyynnistä. Nykyään se onnistuu vain Kirkkonummen ja Karjaan asemilta. Tämä on todella epäkäytännöllistä, kun valtaosa siuntiolaisten työmatkoista päättyy Kirkkonummea idempänä ja Kirkkonummen aseman aukioloajatkin ovat mitä ovat. Tämä, yhdessä rantaradan sietämättömien luotettavuusongelmien kanssa, on todella koetellut junamatkustajien kärsivällisyyttä.
Vastaava käytäntö on ollut voimassa ainakin Siuntiossa, Inkoossa ja Karjaalla ja mahdollisesti muuallakin.
Arvaisin, että tässä täytyy olla kyse siitä, että uutta lipunmyyntitietojärjestelmää määriteltäessä on unohdettu kokonaan tämä lippulaji, ja siksi aiemman periaatteen mukaan lippujen myyminen vain käy todella vaikeaksi, kun järjestelmä ei sitä kunnolla tue.
Laajemmin asiassa on kyse siitä, että rantaradan junamatkustajien kärsivällisyys on kovalla koetuksella, kun junien kulku on epäluotettavaa (alle 70 % rantaradan junista on ollut ajoissa!) ja lipun ostamisesta on tehty suhteettoman vaikeaa. Olisi hienoa, jos rantaradan junamatkustajat saisivat edes jonkun hyvän uutisen.
Rantaradan luotettavuusongelmat eivät tietenkään koske vain Länsi-Uudenmaan paikallisliikennettä, vaan haittaavat myös kaukoliikennettä Turkuun, josta Helsinkiin matkustavat yhä enemmän käyttävät omaa autoa.
Rantaradan luotettavuutta käsittelevästä uutisesta löytyy mahdollinen ratkaisu, joka ei edes olisi ylettömän kallis toteuttaa:
Vi kan inte sätta in fler nya marginaler på kustbanan för det kullkastar hela trafiksystemet i och med att det finns så få mötesplatser för tågen, säger [VR:s punktlighetskoordinator] Blomqvist.
Rantaradan luotettavuuden parantamiseksi tarvitaan kohtaamispaikkoja, lyhyehköjäkin kaksiraiteisia osuuksia, erityisesti Kirkkonummen ja Karjaan väliselle yksiraiteiselle rataosuudelle. Nykyisellään junat voivat ohittaa vastaantulevat junat vain asemilla. Paikallisjunat ja kaukojunat puikkelehtivat toistensa ohi kellokoneistomaisella minuuttiaikataululla, ja kun jokin menee vikaan, korttitalo luhistuu. Kirkkonummelta itään raiteita on enemmän, eivätkä paikallisjunat liikennöi Karjaata lännemmäs.
Muuten olen sitä mieltä, että jos ylipäätään halutaan, että tässä maassa kehittyy jokin muukin kuin Helsingin seutu, tarvitaan vahvoja maakunnallisia keskuksia. Maakunnallisten keskusten kehittäminen taas välttämättä vaatii toimivat liikenneyhteydet Helsinkiin, jonka talousalue kuitenkin on maan veturi. Siksi koko maan runkorautatieverkosto on saatettava ajanmukaiselle tasolle pikimmiten. Rantaradasta on hyvä aloittaa.