Kun olin menossa TEKin valtuuston kokoukseen 15.3.–16.3., parikin kaveria toivoi, että jäsenlehdille tehtäisiin jotakin. Ihan turhaan ne kertyvät lukemattomina pinoihin vain odottamaan paperinkeräykseen pääsyä. TEKin jäsensivuilla voi ensiavuksi päättää lehtien tilauksen, ohjata ne vaikka työpaikalle, tai TEK-lehden osalta siirtyä sähköiseen lehteen. Kas näin.
Talentumin lehtien tilausten muuttaminen käy kätevästi TEKin WWW-sivuilla (ja salasanankin saa tilattua, jos se hukassa). Ylemmästä Palvelut-laatikosta voi valita, haluaako TEKin lähettävän vuosittain taskukalenterin tai seinäkalenterin, tai haluaako sähköpostiinsa tiedon, kun TEK-lehden sähköinen versio on luettavissa. Lehdet-laatikosta taas voi valita, mitä lehtiä haluaa postissa ja mihin osoitteeseen. Täältä voi myös – tadaa! – päättää lehtien tilauksen.
Yhteystiedot näkyvät Perustiedot-välilehdellä. Jos haluaa lehdet kodin sijaan vaikkapa työpaikalle kollegoiden kanssa jaettavaksi, tähän voi syöttää kotiosoitteen lisäksi työpaikan osoitteen, ja sitten ohjata lehdet sinne.
Kun tänne asti on päästy, kannattaa samalla tarkistaa Työsuhteet-välilehti. Liitolla saattaa toisinaan olla asiaa vaikkapa tietyn sektorin työntekijöille.
Voi tietysti ihan hyvin kysyä, miksi jäsenmaksuun pitää sisältyä parin Talentumin lehden tilaus. TEK saa lehdet varsin edullisesti, ja pitäähän ne nyt ottaa, kun halvalla saa – vai?