Lähidemokratian järjestäminen on yksi kuntauudistuksen keskeisiä kysymyksiä. Vaikka terveydenhuolto ja kaavoitus on syytä hoitaa nykyisiä kuntia suuremmissa yksiköissä, ei kaikkia kunnan järjestämiä asioita kannata siirtää sinne. Kysymys on sitten siitä, mistä asioista on edelleen syytä päättää tulevia kuntia paikallisemmalla tasolla.
Suomi ei suinkaan ole ensimmäinen paikka, jossa tämäntapaisia hallintorakenteita kehitetään. Eri maissa toki kuntien tehtävät eroavat toisistaan, mutta silti niiden laeista ja käytännöistä voi ammentaa ajatuksia. Eräs badenwürttembergiläinen vihreä lähetti minulle linkin paikalliseen kuntalakiin, jossa kuvataan myös, miten kaupunginosahallinto järjestetään siellä.
Esimerkiksi noin 150.000 asukkaan Heidelberg on jaettu kaikkiaan 13 piiriin (Stadtbezirk). Yli 600.000 asukkaan Stuttgart (kuvassa) taas on jaettu 23 piiriin, ja nämä edelleen kaikkiaan 152 kaupunginosaan (Stadtteil).
Sikäläinen kuntalaki ei oikeastaan kovin tarkasti säätele, mitä tehtäviä näillä piireillä ja kaupunginosilla on.
GemeindeOrdnung §64 kertoo, että yli 100.000 asukkaan kuntiin ja kuntiin, joissa on maantieteellisesti erillisiä osia, voidaan johtosäännössä perustaa kunnanpiirejä. Useampikin kaupunginosa tai kylä voi kuulua samaan kunnanpiiriin. Kunnanpiireihin voidaan perustaa piirivaltuustoja. Kunnanpiireihin voidaan perustaa paikallinen hallinto.
§ 65 kertoo, että piirivaltuustot voidaan valita joko erikoisella vaalitavalla (unechte Teilortswahl) tai valtuusto voi ne nimittää piirissä saavutettua vaalitulosta noudattaen.
Mielestäni lain paras idea on § 65 kohdassa 2. Paitsi että piirivaltuustoa tulee kuulla piirin aluetta koskevissa asioissa, piirillä on oikeus lähettää puheoikeutettu edustaja siihen kunnan lautakunnan kokoukseen, jossa asiaa käsitellään. Stuttgartissa tämä on johtosäännössä ratkaistu niin, että jos piirivaltuuston antama neuvo poikkeaa kaupungin pohjaesityksestä, piirivaltuusto saa lähettää kolmekin edustajaa. Pidän tästä ideasta todella, sillä keskustelu on aina paljon tehokkaampi viestintämuoto kuin lausuntojen sorvaaminen. Tämän lisäksi piirin tai kaupunginosan alueella asuvat kaupunginvaltuutetut saavat osallistua paikallisvaltuuston kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeutettuina.
Laki sallii hallinnon perustamisen sekä piiri- että kaupunginosatasolle, ja kertoo, että paikallisvaltuustoille voidaan delegoida asioita. Se ei kuitenkaan säätele sitä, mitä päätösvaltaa piiri- ja kaupunginosavaltuustoille delegoidaan, vaan tämä on yksittäisten kuntien johtosääntöjen asia. Nytkin Suomessa on vastaava tilanne: eri kunnissa on erilaisia lautakuntia, ja mm. kunnan koosta riippuen kunnanvaltuusto delegoi erilaisia asioita lautakunnille.
Mitä tästä oppisimme? Ainakin sen, ettei lain tasolla välttämättä ole tarpeen säädellä kovinkaan tarkkaan, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia erityypisillä kaupunginosavaltuustoilla on, vaan työnjaosta lienee parasta säätää johtosääntöjen tasolla. Jos nyt sitten esimerkiksi metropolialueella päädytään tavalla tai toisella yhdistämään nykyiset kaupungit metropoliksi, on lähidemokratian kannalta paljon tärkeämpää, millainen johtosääntö metropoliin laaditaan, kuin mitä tuleva uusi kuntalaki edellyttää.
Toisaalta ei ole mitään syytä jäädä odottamaan uutta kuntalakia, jonka arvellaan astuvan voimaan 2017. Nykyinenkään kuntalaki ei suuresti rajoita paikallisdemokratian toteutustapoja, vaan kyse on lähinnä siitä, miten johtosäännössä järjestetään asiat. Vuonna 2013 aloittavalla uudella Lohjalla, joka on vapaaehtoisten kuntaliitosten tuloksena pari vuotta edellä kuntauudistuksen suurta aaltoa, on nyt oiva mahdollisuus toimia suomalaisen demokratian edelläkävijänä.
Ainoa kauneusvirhe on, ettei nykyinen kuntalaki tunne paikallislautakunnan valintaa alueellisten poliittisten voimasuhteiden mukaisesti, vaan lähtökohtaisesti kaikkiin kunnallisiin elimiin tehdään valinnat koko valtuuston voimasuhteita noudattaen. Mutta tämä on varmasti detalji, josta kuntien yhdistymiseen rakentavasti suhtautuvat ryhmät voisivat päästä yhteisymmärrykseen.