Kuntaliitoksen kaatamisen jälkimainingeissa valtuuston enemmistöksi muodostettu kovin keinotekoinen Ryhmä 14 teki aloitteen kunnanhallituksen erottamisesta, koska kunnanhallitus ei enää nauti valtuuston enemmistön luottamusta. Kunnanhallituksen erottamista valmistelevaan tilapäiseen valiokuntaan nimitettiin kolme Ryhmä 14:n jäsentä: Kristian von Essen, Marcus Nordström ja Kirsi Pesonen.

Tilapäinen valiokunta pyysi asiaa valmistellessaan lausunnot kunnanhallituksen lisäksi sekä kunnanhallituksen yksittäisiltä jäseniltä että varajäseniltä. Oma lausuntoni on luettavissa aiemmin tässä blogissa.

Kenties hieman yllättäen tilapäinen valiokunta päätyi esittämään, ettei kunnanhallitusta erotettaisi. Toivottavasti se johtuu aidosti siitä, että he ovat löytäneet kadoksissa olleen luottamuksensa kunnanhallitusta kohtaan, eikä esimerkiksi siitä, että heille alkaa valjeta, miten hankalaan tilanteeseen he ovat ajaneet Siuntion sosiaali- ja terveyspalvelut.

Yksi kuitenkin jätti eriävän mielipiteen: Marcus Nordström, joka toimi RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana viime syksyn kuntaliitosäänestykseen asti, mutta omistautui sitten kuntaliitoksen kaatamiselle. Kristian Parviainen kommentoi blogikirjoituksessaan Marcuksen demareista esittämiä näkemyksiä. Täytyy sanoa, että Nordströmin eriävä mielipide nostattaa lähinnä myötähäpeän tunteita. Eikä ole minusta erityisen mieltäylentävää, että Siuntion vihreät valtuutetut ovat hairahtuneet samaan valtuustoryhmään hänenkaltaisensa riitapukarin kanssa. Kommentoihan Marcus minunkin lausuntoani:

Haanpää pitää ”äärimmäisen vastuuttomana”, että ryhmä 14 ”uhkasi kaataa” monikuntaliitoksen. Kun erottamisvaatimus koskee juuri tämän päätöksen jarruttamista, voidaan lausuntoa pitää hyvin ylimielisenä ja samalla kiistattomana tunnustuksena, että hallituksen päätökset ja hallituksen päättämättömyys on nimenomaan tähdännyt valtuuston tahtotilan toteutumisen estämiseen.”

Tässä vaiheessa melkeinpä harmittaa, etten liittänyt kirjoitustani Sirkuspäätöksenteon alkeet osaksi lausuntoani, kuten alun perin ajattelin. Sieltähän olisi hyvin käynyt ilmi, että minusta on kohtuutonta vaatia kunnanhallituksen tekevän päätöksiä niin tärkeässä asiassa kuin kuntaliitos 24 tunnin varoitusajalla. Nordström tuntuu olevan eri mieltä, mihin hänellä toki on oikeus.