Sunnuntaina kohahdettiin, kun poliisijohtaja Robin Lardot väläytti ajatusta, että järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantuneet saattaisivat menettää muun muassa asumis- tai työttömyystukensa. Ei ole ihan selvää, miten poliisijohtaja ajatteli tämän toimivan. Mutta jos ajatus oli, että vapauduttuaan vankilasta rikoksen tekijä ei saisi yhteiskunnan tukea, ajatuksessa ei ole oikein minkäänlaista tolkkua. Sehän päinvastoin pakottaisi tekemään lisää rikoksia, jos se olisi ainoa tapa saada elanto. Sittemmin Lardot täsmensi tarkoittaneensa, että viranomaisten välistä yhteistyötä olisi syytä lisätä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa (mutta miksi hän sitten puhui yhteiskunnan tuista?)
Tänään uutisoitiin, että kansanedustaja Hirvisaari vertasi homoutta kehitysvammaan. Hän pohti, ”olisiko homoseksuaalisuudessa kyseessä jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma, jos henkilö ei kehity luonnonjärjestyksen mukaisesti”. Kommentti on tietenkin hyvin loukkaava, eikä luonnonjärjestyksestä puhuminenkaan oikein kestä kriittistä tarkastelua, homoseksuaalisuus kun on eläinmaailmassa yllättävän yleistä.
On tietysti mielenkiintoinen kysymys, miten rikollisuutta olisi järkevintä ehkäistä. Yhtä lailla on mielenkiintoinen kysymys, miksi homoista tulee homoja. Lähtökohtana on kuitenkin oltava jakamaton ihmisarvo.
Jos yhteiskunnan jäsen syyllistyy rikokseen, hän kärsii tuomionsa, ja on sen jälkeen jälleen yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Mitään hyvää ei saada aikaan sillä, että luokitellaan ihmiset ”rikollisiin ihmisiin” ja ”kunnon ihmisiin”, varsinkaan jos estetään paluu rikollisten kirjoista kunnon ihmiseksi.
Samanlaisesta arvottavasta luokittelusta on kyse Hirvisaarenkin pohdinnassa. Vaikka hän kirjoittikin, ettei homous tai vammaisuus hävitä ihmisarvoa ja ettei hänen kommenttinsa ollut ”homovastaista vihalietsontaa vaan aitoa ihmettelyä”, hän tulee asettaneeksi meidät luonnonjärjestyksen mukaiset heterot niiden luonnonvastaisten homojen yläpuolelle.
Toisten ryhmien mollaaminen on tietysti aina ollut tehokas tapa luoda yhteishenkeä omassa ryhmässä. Siitä syntyy Suomi–Ruotsi-maaottelujen erityinen tunnelma, sillä koneteekkarit ja sähköteekkarit luovat kiltoihinsa yhteishenkeä keskenään kisaillessaan, ja sille rakentuvat erilaiset muukalaisvihamieliset liikkeet. Onneksi me suvaitsevaiset olemme niin fiksuja, että tajuamme, miten hölmöjä ne suvaitsemattomat ovat kuvitellessaan olevansa muita parempia.