Digitalisoituminen ja internet mullistivat teoskappaleiden valmistamisen varsinkin musiikkikappaleista ja elokuvista. Digitaalisia teoskappaleita voidaan kopioida rajatta ja laadun mitenkään heikkenemättä.

Tekijänoikeuksien haltijat reagoivat muutokseen hitaasti. Piraattikopiot olivat paitsi halvempia, usein myös teknisesti parempilaatuisia, eikä laillisia kopioita ollut aina saatavillakaan. Ymmärrettävästi piraattikopioinnista tuli hyvin suosittua.

Piratismia koetettiin hillitä säätämällä yliampuvan tiukka tekijänoikeuslaki. Tekijänoikeusrikoksesta voidaan tuomita yhtä pitkään vankeusrangaistukseen kuin lapsikaappauksesta, kuolemantuottamuksesta tai pahoinpitelystä, mitä taiteilijatkin protestoivat tänään avatussa näyttelyssä.

Tällä välin markkinoille on tullut laillisia vaihtoehtoja, ja piratismi on romahtanut. Esimerkiksi Norjassa musiikkikappaleiden laiton kopiointi on romahtanut alle viidesosaan. Norjan tapauksessa kyse ei voi olla siitä, että tiukka laki olisi hillinnyt kopiointia, sillä siellä uusi laki tuli voimaan vasta heinäkuun alusta.

Suhteettoman tiukka tekijänoikeuslakimme oli hätäreaktio teknisen murroksen pyörteissä, ja sitä on syytä tarkistaa.

Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite on kerännyt jo 41 500 allekirjoitusta, mutta aika 50 000 nimen keräämiseen päättyy ensi tiistaina. Rangaistusasteikon tarkistamisen lisäksi aloitteella täsmennettäisiin mm. teosten käyttöä opetuksessa ja parannettaisiin artistien oikeuksia mm. rinnakkaislisensointiin ja parodiointiin.

Immateriaalioikeudet ovat yhä tärkeämpiä, ja kulttuurin kukoistamiseksi tarvitsemme digitaaliajan tekijänoikeuslain, joka ottaa tasapainoisesti huomioon niin artistien, mediayhtiöiden kuin kuluttajienkin näkökulmat. Allekirjoita siis aloite verkkopankkitunnuksillasi ja levitä sanaa!