Hallituksen päätös jatkaa VR:n monopolia kaukoliikenteessä vuoteen 2024 on herättänyt kummastusta, etenkin kun pari sopimuksen pykälää käsittämättömältä tuntuvasti salattiin.

Taustalla on Euroopan unionin pitkäaikainen pyrkimys parantaa rautatieliikenteen tehokkuutta. Nyt annetun neljännen rautatiepaketin tärkeänä päämääränä on avata henkilöliikenne kilpailulle.

EY-asetuksen 1370/2007 mukaan liikenne tulee kilpailuttaa määräajaksi, ja sopimusten enimmäispituus on 15 vuotta. VR:llä on 10 vuoden sopimus. Kuitenkin 4. artiklan 4. kohdan mukaan

4. Omaisuuden hankintamenojen poistoon liittyvät ehdot huomioon ottaen julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen voimassaoloaikaa voidaan tarvittaessa pidentää enintään 50 prosentilla, jos julkisen liikenteen harjoittaja antaa käyttöön omaisuutta, joka on merkittävää suhteessa julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen kohteena olevien henkilöliikennepalvelujen toteuttamiseen tarvittaviin kokonaisvaroihin ja jota käytetään pääasiassa kyseisen sopimuksen kohteena oleviin henkilöliikennepalveluihin. 

Toivottavasti tässä ei nyt ajatella, että VR vain ostaa muutaman vaunun Kolarin yöjunien käyttöön ja sitten sanotaan, että nämä Kolarin radan vaunut ovat niin merkittävää omaisuuden käyttöön antamista, että se oikeuttaa VR:n monopolin pidentämisen viidellä vuodella koko Suomessa. Sellaiselle nauraisivat naurismaan aidatkin.

Länsiuusimaalaisena sentään lohduttaa, että edes pääkaupunkiseudun lähiliikenne aiotaan kilpailuttaa jo vuoden 2018 alusta ja että tämä koskee lähiliikennettä aina Riihimäelle, Lahteen ja Karjaalle asti.