Siuntion valtuusto kokoontui. Varsinainen lista oli kevyt, kokous kesti vain 25 minuuttia. Sen jälkeen käytiin pidempi keskustelu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta.

§ 1 Kokouksen järjestäytyminen. Pääsin pöytäkirjantarkastajaksi. Vapaa demokratia -valtuustoryhmän molemmat valtuutetut siirtyivät kokoomukseen, joka kasvoi nyt kuuteen valtuutettuun.

§ 2 Hyväksyttiin suunnitelma kansallisen terveysarkiston käyttöönottamisesta.

§ 3 Päätettiin hankkia matkailun myynti- ja markkinointipalveluja Länsi-Uudenmaan yhteistyön puitteissa. Arto Penttinen (kok) käytti puheenvuoron, jossa kyseli, miten seurataan, mitä saadaan aikaan. Kunnanjohtajan mukaan odotamme jonkinlaista raporttia.

§ 4 Todettiin valmistelussa olevat 19 aloitetta. Åke Holmlund (kesk) piti oman aloitteensa kohdalla puheenvuoron, jossa tähdensi, miten tärkeää on, ettei Vihdin jätevesiä enää lasketa Siuntionjokeen.

§ 5 Merkittiin aloite talouden tasapainotusryhmän perustamisesta ja poistojen määrän selvittämisestä loppuunkäsitellyksi. Heikki Valtavaara (kok) kyseli kunnan ajankohtaisista talousnäkymistä alkuvuodelle. Kunnanjohtajan mukaan ainakaan mitään erityistä huolta aiheuttavaa ei ole ilmennyt.

§ 6 Merkittiin aloite kirjallisen johtosäännön laatimisesta oppilasryhmille loppuunkäsitellyksi. Esittelytekstin mukaan lukuvuoden 2013–14 aikana kootaan oppilashuoltoryhmien prosessit ja kirjataan ne oppilashuoltoryhmien ohjekirjaksi. Valtavaara ehdotti aloitteen palauttamista valmisteluun, mutta jäi ilman kannatusta.

§ 7 Merkittiin aloite taideaineiden opetuksen lisäämisestä loppuunkäsitellyksi. Esittelytekstin mukaan aloitteentekijöiden esilletuomat seikat voidaan huomioida Siuntion kunnan uuden, 1.8.2016 voimaantulevan, perusopetuksen opetussuunnitelman laadinnassa.

§ 8 Merkittiin valtuustoaloite skuuttaus- ja skeittauspuiston perustamisesta loppuunkäsitellyksi. Nuorille on luvattu parantaa skeittiparkkia tästä vuodesta.

Jätettiin Maria Koroma-Hintikan (Tahto & Toivo) ym. valtuustoaloite Pikkalanlahden kalakantojen tilan selvittämisestä – minäkin allekirjoitin. Pikkalanlahden kalakantojen tila ja kalastus Pikkalanlahdella on herättänyt huolta.

Varsinaisen valtuuston kokouksen jälkeen valtuusto kävi suljetuin ovin kunnanhallituksen ja perusturvalautakunnan läsnä ollessa keskustelua siitä, mitä kunta voisi lausua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista. Keskustelu oli varsin yksimielistä. Nähdäkseni pääpiirteittäin näkemyksemme oli, että

  • Lähipalvelut on turvattava. Terveyskeskus on tietenkin oltava. Lisäksi nyt kun sosiaalityöntekijä palvelee kuntakeskuksessa, vaikuttavuus on aivan toisella tasolla kuin aiemmin, kun tehtävää hoidettiin kauempaa.
  • Haluamme tukeutua palveluissa vahvaan Lohjan sairaalaan.
  • Luonnoksessa ehdotettu yksi sosiaali- ja terveysalue koko Uudellemaalle on oikea ratkaisu.

Näiden pohdintojen perusteella olimme keskustelussa varsin yksimielisesti lakiluonnoksessa ehdotetun kuuden perustason alueen mallin kannalla. Siinä siis Uudenmaan sote-alue koostuisi kuudesta perustason alueesta, joiden vastuukunnat olisivat Helsinki, Espoo, Vantaa, Porvoo, Hyvinkää ja Lohja.

Seuraavaksi lausuntoa valmistelee perusturvalautakunta, ja sitten kunnanhallitus antanee kokouksessaan 24.2. lausunnon ministeriölle.