Julkaistu mielipidekirjoituksena Kirkkonummen Sanomissa 13.2.2014.

VR ehdotti hiljattain liikenneministeriölle, että Y-junien läntinen päätepysäkki siirrettäisiin Karjaalta Siuntioon. Perusteluna oli, että Y-junien myöhästely haittaisi Turun pikajunien kulkua. VRLeaks kuitenkin osoitti liikenneviraston tilastojen perusteella, että vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä vain kolme promillea Y-junista oli ollut myöhässä, ja joukko inkoolaisia toimitti liikenneministeriöön muutamassa päivässä kerätyn yli 2300 nimen adressin Y-junien puolesta.  Ymmärrettävästi liikenneministeriö ei suostunut typistämään liikennettä kesken sopimuskauden. Siis vaara ohi – tällä erää.

Liikenneministeriön päätöksessä kuitenkin todetaan: ”Ennen seuraavan sopimuskauden alkua lähijunaliikenteen tilanne arvioidaan kokonaisuutena. Sitä ennen Karjaan, Inkoon, Tuusulan ja Järvenpään kunnilla on mahdollisuus suunnitella maankäyttöä, kaavoitusta ja liikennettä niin, että perusteet nykyisenlaajuisen lähijunaliikenteen jatkumiselle olisivat olemassa.” Nyt on Inkoon ja Raaseporin yhdestoista hetki ratkaista, haluavatko ne kehittää maankäyttöään raideliikenteen varaan.

Siuntio on viime aikoina kehittänyt asemansa ympäristöä määrätietoisesti. Aseman ympäristöön on kaavoitettu omakotitaloalueita, ja vuonna 2010 aseman eteläpuolelle hyväksyttiin Siuntion mittapuulla varsin tiivis Siuntion Sydämen kaava. Toivomme lisäväestön myötä Siuntioon lisää junavuoroja, ja sitä auttaisi, jos näkisimme Y-junissa yhä enemmän matkustajia myös Inkoosta ja Raaseporista. Rantarata on kaikkien Länsi-Uudenmaan kuntien yhteinen elämänlanka.

Siuntionkin on uudistettava joukkoliikenteensä, sillä joukkoliikennelainsäädäntö on uudistunut EU-direktiivin myötä. Uusi laki avaa Siuntiolle uusia mahdollisuuksia. Kunnan sivistysosastolla on valmisteltu merkittävää parannusta, jossa yhdistettäisiin koulukuljetuksia, syöttöliikennettä asemalle, palveluliikennettä ja muita kunnan kuljetuksia. Toisaalta tiedetään myös, ettei nykytila voi jatkua, sillä liikennöitsijä ei ole hakenut nykyisille koulukuljetuslinja-autovuoroille jatkolupia. Onkin vaikea ymmärtää, miksi RKP ja Kokoomus jarruttivat valmisteluja kunnanhallituksen kokouksessa 20.1. vaatimalla lisäselvityksiä nykyisen joukkoliikenteen lipputuen jatkamisesta. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä uusi järjestelmä pitää saada vauhtiin ennen syyslukukauden 2014 alkua.