Eurovaalien ennakkoäänestys jatkuu enää tiistaihin, ja varsinaiseen vaalisunnuntaihinkin 25.5. on enää vain vähän yli viikko. Mutta ketä sitten äänestäisi?
Vaalijärjestelmä ja puolueen valinta
Kuten Veikko Eranti kirjoituksessaan Älä äänestä väärin kirjoittaa, tärkeintä on, että ei äänestä ehdokasta. Meillä käytössä olevan suhteellisen vaalitavan mukaan jokainen puolue saa paikoista osuuden, joka vastaa puolueen saamaa osuutta äänistä. Jos vaikkapa lista saa viidenneksen äänistä, se saa myös noin viidenneksen paikoista. Puolueen jollekin ehdokkaalle annettu ääni saattaa päätyä hyödyttämään ketä tahansa puolueen ehdokkaista.
Siksi on tärkeää äänestää sellaisen puolueen ehdokasta, jonka ehdokkaista voit hyväksyä kaikki – tai ainakin ne, joilla on realistisia mahdollisuuksia mennä läpi. Eurovaaleissa asian tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että eräät suomalaiset puolueet kuuluvat europarlamenttiryhmiin, joiden linjaukset poikkeavat melko lailla heidän europarlamenttiryhmänsä linjauksista. On sellainenkin puolue, joka ilmoittaa vasta jälkikäteen, mihin ryhmään aikoo kuulua.
Vihreitä äänestäessä ainakin tietää mitä saa. Euroopan Vihreillä on näissäkin eurovaaleissa yhteinen ohjelma, europarlamentissa vihreä ryhmä on kaikkein yhtenäisin, ja suomalaiset vihreät europarlamentaarikot ajavat Brysselissä samaa politiikkaa kuin Suomessa. Vihreiden tärkeimmät tavoitteet ovat ilmasto, työllisyys ja vapaus. Haluamme ratkaista ilmastokriisin ja luoda uusia työpaikkoja uudistamalla Euroopan energiantuotannon, ja puolustamme vapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa.
Ehdokkaan valinta
Vihreiden europarlamenttilista on tasaisen korkealaatuinen, ja kuten edellä jo todettiin, tärkeintä on äänestää hyvää listaa. Joku pitäisi silti valita.
Siuntiolainen voi helpottaa valintaansa, jos hän päättää äänestää ehdokasta, joka on käynyt kampanjoimassa Siuntiossa.
Oras Tynkkynen kiersi Länsi-Uuttamaata sähköautolla maaliskuussa ja kävi kiertueellaan Siuntiossakin. Hänellä on rautainen asiantuntemus ilmastonmuutoksesta ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa. Euroopan unioni ansaitsee hänen kaltaisensa asiallisesti argumentoivan maailmanparantajan.
Heidi Hautala kiersi Saara Ilvessalon kanssa Länsi-Uudenmaan rannikkoa pari viikkoa sitten. Heidi on vihreän politiikan peruspilareita, ja europarlamentissa toimiessaan hän ajoi ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtajana ihmisoikeuksien vahvistamista EU:n ulkopolitiikassa.
Saara Ilvessalo on vihreän ehdokasjoukon nuorin; oikeustieteen ylioppilas ja Turun Vihreiden puheenjohtaja. Hän on haluaa kehittää unionia, joka ratkaisee ilmasto- ja ympäristökriisin, EU:n demokratiavajeen ja nuorisotyöttömyyden aiheuttaman toivottomuuden. Obs! Saara on kaksikielinen.
Muiden ehdokkaiden vierailuista Siuntioon on hieman enemmän aikaa.
Nykyinen europarlamentaarikko Tarja Cronberg kävi Siuntiossa ennen kunnallisvaaleja, ja nyt tammikuussa hän kävi naapurissa Lohjalla puhumassa EU:n teollisuus- ja työllisyyspolitiikasta. Hän on keskittynyt europarlamentissa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja ydinaseriisuntaan.
Anni Sinnemäki vieraili Siuntiossa työministerinä toimiessaan. Hän tietää kokemuksesta, mitä poliittinen vääntö on, ja on valmis vääntämään europarlamentissa ilmastonsuojelun, talouden ja ympäristön puolesta antamatta koskaan periksi välinpitämättömyydelle ja talouden ylivallalle.
Uskallan suositella näistä ketä tahansa. Itse aion äänestää Oras Tynkkystä, sillä ilmastonmuutoksen torjunta on minulle ykkösasia, ja Oras on minulle ilmastonmuutoksen torjunnan ykkösnimi. Ihailen myös hänen rauhallisen rakentavaa ja tosiasioihin perustuvaa tapaansa tehdä politiikkaa.
Joku voi toki ajatella, että sellaistakin ehdokasta voisi äänestää, joka ei ole käynyt Siuntiossa. Siitä vain. Vihreillä on paljon muitakin hyviä ehdokkaita, ja ehtiihän Siuntiossa käydä valituksi tultuaankin.