Siuntion valtuusto kokoontuu kesätauon jälkeen maanantaina 25. elokuuta. En tällä kertaa pääse valtuustoon, mutta lista vaikuttaa varsin suoraviivaiselta. Yllätyn, jos listalla olevat asiat kirvoittavat suuria tunteita.

§ 46 Myönnettäneen 51 907,18 € lisämäärärahaa uuden siirtoviemärimme liittämiseksi Kirkkonummen verkkoon. Alun perin budjetoitu 540 000 € jäi vähän vajaaksi.

§ 47 Tarkistettaneen viimeisen Palonummen alueella myymättä olevan tontin hintaa alaspäin 64 000 eurosta 56 000 euroon.

§ 48 Annetaan lausunto kuntalain esitysluonnoksesta. Kuntalakiin ehdotetaan koko lailla muutoksia; mm. kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia parannettaisiin, nuorisovaltuustot tehtäisiin lakisääteisiksi ja alijäämän kattamisvelvollisuutta kiristettäisiin. Jatkossa kunta voisi perustaa alueellisia toimielimiä, joilla voitaisiin edistää paikallisdemokratiaa. Kuntavaalit siirrettäisiin lokakuulta huhtikuulle niin, että tämä valtuustokausi jatkuisi hieman pidempään. Politiikan avoimuutta lisäisi, että luottamushenkilöiden olisi ilmoitettava sidonnaisuutensa.

§ 49-53 Täydennetään eri toimielimiä. Stefan Lundqvist on kuollut, joten hänen tilalleen on valittava uusi varajäsen ympäristö- ja rakennuslautakuntaan. Valittaneen Magnus Östberg. Valtuutettu Mikael Westermarck on muuttanut kunnasta, joten hänen tilalleen valtuustoon noussee Kari Vierinen. Varavaltuutettu Jonas Lindeberg on muuttanut kunnasta, joten hänen tilalleen valtuustoon nousee aikanaan uusi varavaltuutettu. Lindebergin tilalle ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäseneksi valittaneen Johan Holmberg ja Kirkkonummen kansalaisopiston johtokunnan jäseneksi Carl-Johan Gottberg.

Talouskatsaus ei ehdi tähän valtuustoon, mutta taloustilanne on edelleen tiukka. Ennestäänkin on alijäämää katettavana, ja tämä vuosi oli alun alkaenkin budjetoitu puoli miljoonaa miinukselle. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan tontteja saataisiin myytyä arvioitua vähemmän ja sosiaali- ja terveyspalveluihin kuluisi budjetoitua enemmän rahaa niin, että tämä vuosi saattaisi mennä kokonaisen miljoonan miinukselle. Luvut voivat toki vielä muuttua, mutta ensi vuoden budjettia laadittaessa olisi hyvä ottaa huomioon ennakoituakin tiukempi taloustilanne.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti maanantaina sote-lakiluonnoksen kuntiin lausuntokierrokselle. Uusi sote-lakiluonnos näyttää siltä, että 6200 asukkaan Siuntio tuskin voi järjestää tai tuottaa palveluja jatkossa itse, vaan lienee muodostettava suurempia kokonaisuuksia. Toteutuksessa riittää pohdittavaa. Kuntayhtymämallilla saatettaisiin vuoden 2017 alusta päätyä kutakuinkin takaisin vuoden 2009 tilanteeseen: perustasonkin sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaisi kuntayhtymä, jossa Siuntion äänivalta olisi varsin vähäinen. Lohja aikoo lähiaikoina kutsua naapurikuntansa neuvonpitoon. Saapa nähdä, mitä tuleman pitää.