Harvalla maalla on yhtä tunnepitoinen suhtautuminen mihinkään urheilulajiin kuin Kanadalla jääkiekkoon. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että ilmastonmuutos uhkaa ulkojääkiekkoa Kanadassa.
Vuosina 1972–2013 Ottawassa sijaitsevan suositun Rideau Canalin ulkojääradan aukiolopäivät ovat vähentyneet keskimäärin viidellä päivällä vuosikymmenessä, ja aukiolopäivien odotetaan edelleen vähenevän.
Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL ilmoitti hiljattain torjuvansa ilmastonmuutosta tekemällä toiminnastaan hiilineutraalia. NHL:n komissaari Gary Bettmanin mukaan laji on ”syntynyt jäätyneillä lammilla”. Lausunnon mukaan ”jokainen, joka rakastaa lajiamme, hyötyy siitä, että ottaa aktiivisen roolin ympäristön ja lajimme juurien suojelemisessa.”
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan myös Suomen ilmasto on lämmennyt voimakkaasti. Vuosina 1847–2013 Suomen ilmasto on lämmennyt yli kaksi astetta, kun maapallo keskimäärin on lämmennyt noin 0,8 astetta. Lämpeneminen on ollut erityisen voimakasta marras-tammikuussa, ja joulukuut ovat lämmenneet tänä aikana jopa 4,8 ± 1,1 astetta.