Metropolin valmistelu on edennyt siihen vaiheeseen, että kunnilta pyydetään lausuntoa metropolilakiluonnoksesta. Siuntion kunnanhallitus käsitellee asiaa 19. tammikuuta ja valtuusto 2. helmikuuta.

Metropolialueen raja uhkaa piirtyä niin, että Siuntion luontaisimmat yhteistyökumppanit Lohja ja Kirkkonummi kuuluisivat metropoliin ja Siuntio jäisi ulos. Lakiesityksen mukaan näet metropoliin kuuluisivat läntiseltä Uudeltamaalta Kirkkonummi ja Vihti, ja lisäksi Lohjalla olisi halutessaan mahdollisuus liittyä mukaan. Lohja tiettävästi haluaa metropoliin, vieläpä innolla.

Kun Siuntion valtuusto lausui kesäkuussa metropolityöryhmän väliraportista, oli esillä nyt lakiesitykseen valitun alueellisesti laajemman vaihtoehdon lisäksi alueeltaan suppeampi mutta tehtäviltään laajempi metropoli. Valitusta alueellisesti laajemmasta vaihtoehdosta lausuimme silloin

– – Jos taas metropolihallinto toteutetaan vähimmäistehtävä mallilla, tulisi metropolihallinnossa ehdottomasti olla mukana myös Siuntio muiden työryhmän esittämien Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa. Erityisesti Siuntio kuuluu, yhdessä Inkoon kanssa, vähimmäistehtävät-mallin mukaisessa aluerajauksessa saavutettavuustarkastelun perusteella Lohjan vaikutuspiiriin. Lisäksi, Siuntion kunta on ja tulee olemaan vastaisuudessa entistä kiinteämpi osa metropolialuetta läheisen sijaintinsa, rata- ja liikenneyhteyksiensä sekä yhteisten liikennejärjestelyiden sekä jätevesikäsittelyn takia. Vähimmäistehtävä mallissa metropolihallinnolle annettavat tehtävät tulevat olla luonteeltaan pääasiassa strategisia. – –

Myös Vihreät kommentoivat aluerajausta lausunnossaan väliraportista:

Vähimmäistehtävät-mallin aluerajaus vaikuttaa repaleiselta ja esimerkiksi Pornaisten ja Siuntion olisi luontevaa kuulua metropoliin.

Harmillista, ettei Siuntion kunnan tai Vihreiden näkemyksiä otettu tältä osin lakiesityksen valmisteluvaiheessa huomioon.

Lakiesityksen mukaan ”Esityksen tavoitteena on koota ja järjestää metropolialueen maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevien tehtävien hoitaminen metropolihallinnolle”.

Kaupunkiseudut 2012 (Metropolilainsäädäntöä valmistelevan työryhmän väliraportti 1.4.2014 s. 80)

Kaupunkiseudut 2012 (Metropolilainsäädäntöä valmistelevan työryhmän väliraportti 1.4.2014 s. 80)

Mitä maankäyttöön ja asumiseen tulee, Kaupunkiseudut 2012 -kartasta nähdään seuraavaa (Siuntio on kolmiomainen kunta kartan vasemmassa alakulmassa):

  1. Jos Kirkkonummi Siuntion itäpuolella, Vihti Siuntion koillispuolella ja Lohja Siuntion luoteispuolella tulevat osaksi metropolialuetta ja Siuntio jää ulos, Siuntio jää silminnähden oudoksi kielekkeeksi metropolialueen sisään.
  2. Siuntiossa ei kylläkään ole kaupunkiseudun keskustaajamia tai kaupunkiseudun lähitaajamia, joiden perusteella metropolityöryhmä on laatinut aluerajauksen, mutta
  3. Lohjan keskustan lievealueet ulottuvat pitkälle Luoteis-Siuntioon. Metropolialueen rajan piirtäminen Lohjan ja Siuntion väliin voisi rajoittaa Lohjan keskustan kehittymistä Uudenmaan maakuntakaavan mukaisena seutukeskuksena.
Työssäkäynnin pendelöinti Uudellamaalla (VM: Työssäkäyntialueet ja pendelöintikartat 2011)

Pendelöinti Uudellamaalla (VM: Työssäkäyntialueet ja pendelöintikartat 2011)

Mitä liikenteeseen tulee, Siuntio on lujasti sidoksissa metropoliin. Vuoden 2009 lopun pendelöintitietojen mukaan Siuntion työllisistä pendelöi kunnan itärajan yli Helsinkiin 20,5 %, Espooseen 20,1 % ja Kirkkonummelle 13,5 % – yhteensä jopa 54,1 %. Esimerkiksi Lohjalta pendelöi Helsinkiin 11,2 % ja Espooseen 10,3 %. Liikenteen näkökulmasta Siuntio on siis jopa vahvemmin sidoksissa metropolialueeseen kuin Lohja.

Yhteenvetona:

  • Liikenteen suunnittelun kannalta Siuntion tulee kuulua metropoliin.
  • Maankäytön suunnittelun kannalta Siuntion tulee kuulua metropoliin, jos Lohja kuuluu siihen.