Siuntion valtuuston kokous 4.5. peruutettiin käsiteltävien asioiden vähäisen määrän vuoksi, joten sieltä ei sitten ole raportoitavaa. Tässä kuitenkin joitakin ajankohtaisia poimintoja.

Siuntion talous kehittyy budjetoitua huonommin. Tälle vuodelle budjetoitiin tulokseksi +200 000 €, mutta tämänhetkisen ennusteen mukaan tulos olisi -400 000 €. Suurin aukko on teknisellä osastolla, kun liityntämaksut (ilmeisesti vesi- ja viemäriverkkoon) jäävät alle budjetoidun.

Ennuste ehtii vielä muuttua moneen kertaan, mutta tilanne näyttää kireältä. Siuntion voimassaolevan talouden tasapainotusohjelman mukaan tavoitteena on saada kumulatiivinen ylijäämä juuri ja juuri katettua vuonna 2017, eivätkä tällaiset poikkeamat tietenkään helpota asiaa.  Uusi kuntalaki muuten tiukentaa kunnan talouden seurantaa: 110 § mukaan jatkossa ”Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien”, tai kunta voi 118 § mukaisesti päätyä selvittämään valtion kanssa, miten palvelut voidaan turvata (nk. kriisikuntamenettely).

Kunnan talouden tasapainottamisessa lasketaan jonkin verran piristyvän tonttikaupan varaan. Viime aikoina tonttikauppa ei ole sanottavasti käynyt oikein missään pääkaupunkiseutua ympäröivässä kunnassa, mutta nyt on ainakin tiedusteluissa nähty piristymistä. Tekninen lautakunta esittää tonttien myyntihintojen alentamista. Aiemmin kunnanhallitus pysäytti vastaavan ehdotuksen, ja toki hintaa on syytä harkita tarkkaan: ylihintaiset tontit eivät tahdo käydä kaupaksi, mutta pitää muistaa myös, että kunnan on rahoitettava uusille asukkaille katuja, vesijohtoja ja päiväkoteja.

Päivärinteen koulun rakennukset ovat kehnossa kunnossa. Puukoulun luokat on tarkoitus sijoittaa muualle syksystä alkaen. Tekniselle lautakunnalle ehdotetaan 100 000 euron lisämäärärahaa, josta 40 000 käytettäisiin väistötilojen kunnostamiseen kivikoulussa ja ruokalarakennuksessa, 40 000 pihan viemäreiden, salaojien ja ulkorakennusten kunnostamiseen, ja 20 000 puukoulun rakennetutkimuksiin ja hankesuunnitelman tekemiseen.

Tämä ei vielä kerro, mitä puukoululle tehtäisiin tai mistä koululle pidemmällä tähtäimellä saadaan kunnolliset tilat. Siuntiossahan on investointisuunnitelmissa esiintynyt uuden koulun rakentaminen kuntakeskuksen alueelle, kun vanhat koulut alkavat olla täynnä. Aivan viime vuosina kunnan kasvu on kuitenkin hidastunut, ja uuden koulun rakentamista on lykätty.

Ei varmasti ole helppoa sovittaa yhteen koulujen tilatarpeita ja kunnan tiukkaa taloudellista tilannetta. Lähtökohtana täytyy joka tapauksessa olla, että Siuntion kunta pystyy tarjoamaan oppilaille ja opettajille asianmukaiset tilat. Kouluja koskevat päätökset ovat todella tärkeitä, ja niissä pitää ajatella kokonaisvaltaisesti ja kaukonäköisesti. Onhan niinkin, että jos tonttimme alkavat käydä kaupaksi, meillä on kohta koko joukko uusia koululaisia.