Siuntion valtuusto kokoontui viimeistä kertaa ennen kesätaukoa. Kokous oli vasta kolmas tänä vuonna, kun edellinen kokous peruttiin käsiteltävien asioiden vähyyden vuoksi.

Kokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös, Slussenin ja Karlsåkerin kaavat sekä kunnan ilmasto-ohjelma.

§ 32 Esittelin tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Lautakunta kiinnitti huomiota mm. kunnan velkaantumiseen ja siihen, että Siuntion Avainlinjoista pitäisi tiedottaa kuntalaisille paremmin. Talouden tasapainotusohjelmasta arvioimme, että tarkasti pitää kyllä kunnanhallituksen seurata tilanteen kehittymistä.

§ 33 Vuoden 2014 tilinpäätös meni 300 000 € miinukselle, mikä oli kuitenkin parempi kuin alun perin budjetoitu puolisen miljoonaa. Muuten kiiteltiin yleisesti, että tilinpäätös oli selkeä ja että talouden ohjaaminen tuntuu jäntevöityneen.

§ 34 Tammi–huhtikuun  osavuosikatsaus näyttää huolestuttavalta. Verotulot eivät kehity niin kuin oli toivottu, eikä vesiliittymätulojakaan ole tullut arvioituun tahtiin. Tällä hetkellä näyttää, että tämä vuosi on menossa miinukselle, vaikka nyt piti jo saada plussaa alijäämän kattamiseksi. Tasapainotusohjelmahan tähtää alijäämän kattamiseen v. 2017, ja uuden kuntalain mukaan alijäämä pitää saada katetuksi viimeistään 2020, tai pääsemme selvittelemään palvelujen järjestämistä ministeriön väen kanssa.

§ 35 Päivärinteen puukoulu on kehnossa kunnossa ja kovalla kiireellä pitäisi korjailla koulua ja järjestää oppilaille tilat, niin, kahden kuukauden aikana. Yhtenä remonttikohteena on lämmityskattila, jossa nyt poltetaan maakaasua. Birgitta Johansson (vihr) ehdotti sen selvittämistä, voitaisiinko se korvata maalämmöllä, ja itse huomautin, että Siuntion ilmasto-ohjelmassa on hahmoteltu lämmitysjärjestelmän korvaamista hakekontilla. Myönnettiin määrärahoja korjaukseen. Vaikka salissa päiviteltiin painokkaasti kiireellistä aikataulua, äänin 18–9 hyväksyttiin myös Siuntion Vihreiden ponsi, jonka ajatuksena oli, että selvitetään mahdollisuuksia korvata lämmitysjärjestelmä uusiutuvalla energialla.

§ 36 Myönnettiin lisämääräraha myös viemärivuotojen korjaukseen. Kun viemäreihin vuotaa vähemmän sadevesiä, pumppaamme siirtoviemärin kautta vähemmän vesiä Kirkkonummen puhdistamoon, ja säästämme rahaa.

§ 37 Myönnettiin lisämääräraha Karlsåkerin alueen infran ja vesihuollon rakentamiseen.

§ 38 Myytiin rivitalotontti Siuntion Sydämestä ja valtuutettiin kunnanjohtaja ja tekninen johtaja myymään kaksi muuta tonttia, ettei niistä tarvitse päättää valtuustossa.

§ 39 Slussenin alueen maankäyttösopimuksissa maanomistajat maksavat kunnalle rahaa ja tontteja, ja kunta rakentaa sitten alueelle infrastruktuuria. Riihikuiva käteinen olisi tietysti aina hyvä, mutta kuuleman mukaan maksuna saadut tontit näkyvät yhtä lailla tuloina tilinpäätöksessä.

§ 40 Itse Slussenin kaavasta keskusteltiin hyvän aikaa. Edellisellä kierroksella kaava oli kaatunut korkeimmassa hallinto-oikeudessa, koska siinä ei ollut juuri lainkaan otettu huomioon Siuntionjoen ympäristöarvoja. Nyt näitä oli korjattu, mutta edelleenkin alue on melko irrallinen muusta yhdyskuntarakenteesta. Antero Honkasalo (vas) kiteyttikin, että tuollainen alue olisi pitänyt säästää jälkipolville luonnontilaisena ja jättää kaavoittamatta, mutta kun asiaa oli käsitelty jo vuodesta 2008, valtuustossa oli vahva tahto hyväksyä kaava.

Siuntion Vihreiden ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun sillä perusteella, ettei valmistelussa ollut lainkaan huomioitu HINKU-tavoitteita, hävisi suurin numeroin. Kaavan yhteydessä hyväksyttin yksimielisesti sosialidemokraattien, vihreän vastuun ja vasemmiston yhteinen ponsi, jossa toivotaan, että Kaakkois-Siuntion osayleiskaavan valmistelun yhteydessä pyritään siihen, että tämä Slusseninkin alue olisi osa yhdyskunta- ja palvelurakennetta ja että aluetta aikanaan rakennettaessa otetaan huomioon alueen herkkä luonto.

§ 41 Karlsåkerin kaava oli kaikkien helppo hyväksyä, se kun on aivan kuntakeskuksen kupeessa kävelymatkan päässä kaupasta ja asemasta.

§ 42 Siuntion kunta hyväksyi ilmasto-ohjelman. Kuntalaiskyselyyn vastanneista 74,2 % näki ilmastonmuutoksen hillitsemisen tärkeänä tavoitteena, mikä on suunnilleen linjassa sen kanssa, että ympäristöministeriön mukaan yli 80 % suomalaisista on sitä mieltä, että kansainvälisissä neuvotteluissa on pikaisesti solmittava uusi ilmastosopimus. Myös hallitusohjelmassa on kunnianhimoisia kirjauksia: kivihiilen poltto lopetetaan, ja öljyn käyttäminen liikennepolttoaineena puolitetaan 2020-luvulla.

Siuntion ilmasto-ohjelmassa on paljon hyviä ehdotuksia ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Osastojen lausuntojen perusteella on syytä varmistaa, että osastot saavat tarpeellisen tuen tavoitteiden edistämiseksi.

§ 43 Valittiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuustoon Siuntiota edustamaan Stefan Svanfeldt (r) kunnasta pois muuttaneen Marcus Nordströmin (r) tilalle.

Valtuustoaloitteita jätettiin kolme.

Mikko Malmgren (r) ym. ehdottavat, että Siuntion kunnan ostolaskut julkaistaan internetissä. Allekirjoitin tämän mielelläni; monilla paikkakunnilla vihreät ovat tehneet vastaavia aloitteita kunnan taloudenpidon tekemiseksi avoimemmaksi. (Mitä avoimuuden edistämiseen tulee, odottelen vielä vastausta aloitteeseeni esityslistojen liitteiden julkaisemisesta internetissä.)

Siuntion Vihreät ehdottivat, että kunta selvittäisi, voitaisiinko levittämällä kipsiä pelloille vähentää Itämereen päätyviä ravinteita. Allekirjoitin tämänkin.

Kolmannessa Louekosken (kok) ym. valtuustoaloitteessa tavoitteena on Siuntion kunnan erityisoppilaiden turvallisen ja esteettömän koulupolun toteutumisen varmistaminen.

Taas on yhden kevätkauden kokoukset käyty, ja kesätauko alkaa. Hyvää kesää kaikille!