Siuntion valtuusto kokoontui syyskauden ensimmäiseen istuntoonsa. Kokouksessa katseltiin osavuosikatsauksen talouslukuja ja lisäasiana otettiin tulisesti kantaa liikenneministeri Bernerin (kesk) suunnitelmiin lakkauttaa Y-junan rahoitus.
§ 46 Osavuosikatsaus 2/2015 kertoi, että olemme jäämässä budjetista. Verotulot ovat kehittyneet ennustettua heikommin, perusturva olisi ylittämässä budjettinsa, ja Slussenin kaavasta tehty valitus merkinnee, että maankäyttötulot jäävät saamatta. Erilaisia säästötoimia oli jo suunniteltu; perusturvassa mm. pyritään parantamaan työttömyyden torjuntaa ja sivistystoimessa karsimaan kalliiden vuokratilojen käyttöä. Toimista huolimatta olisimme 2019 vielä pari miljoonaa miinuksella, kun kuntalain mukaan alijäämä pitää saada katettua 2020 mennessä. Pitää siis keksiä lisää.
§ 47 Kunnanhallitus vastasi vuoden 2014 arviointikertomuksen yhteydessä esitettyihin huomioihin. Toivoin, että lautakunnat asettaisivat rohkeasti toiminnallisia tavoitteita, joiden toteutumista me tarkastuslautakunnassa sitten voimme arvioida. Toivoin myös, että kunnallisessa yhteistyössä järjestettävät palvelut näkyisivät jatkossa paremmin tilinpäätöksessä.
§ 48 Hyväksyttiin kaavoitusohjelma 2015–2021.
§ 49 Hyväksyttiin Karlsåkerin maankäyttösopimus kiinteistökauppojen osalta.
§ 50 Täsmennettiin kunnan omakotitonttien myyntiehtoja.
§ 51 Hyväksyttiin Siuntion kunnan ympäristönsuojelumääräykset, jotka oli palautettu valmisteluun valtuuston kokouksessa 30.3.
§ 52 Täsmennettiin kunnanhallituksen johtosääntöä kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisen suhteen.
§ 53 Hyväksyttiin sopimus uudesta Uudenmaan jätelautakunnasta ja valittiin kunnan edustajaksi Merja Laaksonen ja hänen varajäsenekseen Hans Berglund.
§ 54 Hyväksyttiin selvitys Siuntion Avainlinjojen perustamisprojektista ja työkirjasta. Siuntion Avainlinjat ovat varsin mallikas TEKESin tukema projekti, jossa kunta järjesteli joukkoliikennetarpeensa kokonaisvaltaisesti hallintorajat ylittäen. Tulokset ovat herättäneet mielenkiintoa monissa kunnissa. Parhaillaan työskennellään sen eteen, että aikataulut saataisiin tekeillä olevaan kansalliseen aikataulujärjestelmään.
§ 55 Lohjan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaostoon valittiin Marja-Liisa Honkasalo ja hänen varajäsenekseen Kristiina Siikala-Lautjärvi.
§ 56 Valtuutettu Ismo Turunen menetti vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton vuoksi, ja hänen tilalleen valtuustoon nousi Minna Sneck.
§ 57 HUS-kuntayhtymän valtuustoon ja Lohjan sairaanhoitopiirin lautakuntaan valittiin Ismo Turusen tilalle Tuula Elo.
§ 58 Kunnanvaltuuston vaalilautakunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi valittiin Carl-Johan Gottberg jo alkuvuodesta vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton takia menettäneen Marcus Nordströmin tilalle.
§ 59 Toimet ja perustelut matkustajaliikenteen säilyttämiseksi otettiin yksimielisesti valtuuston käsiteltäväksi, vaikkei se tainnut olla alkuperäisessä kutsussa valtuuston kokoukseen.
Valtuusto oli kertakaikkisen pöyristynyt liikenneministeriön aikeista lopettaa Y-junaliikenteen ostaminen. On täydellisen sietämätöntä, että hallitus tällä tavalla vetää maton alta Siuntion maankäyttöpolitiikalta, jossa nimenomaisesti on maakuntakaavan ja valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti keskitetty asumista aseman ympäristöön.
Asettaa kunnan täysin kohtuuttomaan tilanteeseen, että kuuden kuukauden varoitusajalla pitäisi selvittää vaihtoehdot ja toteuttaa jokin korvaava joukkoliikennejärjestely. Etenkin kun liikenne- ja viestintäministeriöstä ei ole saatu irti minkäänlaista numerotietoa ministeriön päätöksen perusteluiksi tai Siuntion omien jatkoselvitysten pohjaksi.
Siitäkin oltiin hyvin yksimielisiä, että junaliikennettä on jatkettava, jos suinkin mahdollista – bussilla matka-ajat käyvät yksinkertaisesti mahdottomiksi.
Joku oli kuulemma ihmetellyt, miksei Siuntio ole liittynyt HSL:ään. No, kun 2011 asiaa selviteltiin, meille sanottiin, että luonteva hetki liittyä voisi olla, kun HSL saa käyttöön uuden lippu- ja taksajärjestelmänsä, jossa Siuntio voisi sijoittua neljännelle kehälle. Eihän järjestelmä vieläkään ole käytössä. Sitä paitsi pelkkä HSL-liittymisprosessi vie 15–16 kk, joten siitä ei pääsiäiseen mennessä olisikaan meille apua.
Seuraavaksi on tarkoitus selvittää avoimin mielin kaikenlaisia mahdollisia vaihtoehtoja mm. VR:n ja HSL:n kanssa.
Kunnanhallitus oli päättänyt, että kunnanhallitus
- ei hyväksy matkustajaliikenteen lopettamista välillä Helsinki–Karjaa. Junaliikenne on Siuntion kunnalle, sen asukkaille ja yrityksille korvaamatonta;
- kehottaa Länsi-Uudenmaan muita kuntia ja Novago Yrityskehitys Oy:tä ryhtymään toimenpiteisiin matkustajaliikenteen säilyttämiseksi välillä Helsinki–Karjaa;
- perustaa ohjausryhmän matkustajaliikenteen säilyttämiseksi Siuntioon, jonka jäseniä ovat kunnanjohtaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja sekä hallintojohtaja;
- päättää lähettää asian kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanvaltuusto päätti (Siuntion sosialidemokraattien ja Vihreän vastuun ehdotuksesta, jonka muotoilussa kyllä vasemmiston Honkasalollakin oli osuutensa) yksimielisesti lisätä seuraavat kaksi kohtaa (liikenneturvallisuus-lisäys tuli kokoomukselta):
- Mikäli kunta ei saa käyttöönsä lopettamispäätöksen perusteluja, kunnanvaltuusto kehottaa kunnanhallitusta vaatimaan niitä tarvittaessa oikeusteitse;
- Kunnanvaltuusto kehottaa ohjausryhmää selvittämään matkustajaliikenteen toteutusvaihtoehtojen kuntataloudelliset, aluetaloudelliset, liikenneturvallisuus- ja ympäristövaikutukset.
Ensimmäisen lisäyksen ajatuksena on hankkia kunnan käyttöön tarpeellisia tietoja, kun mahdollisia ratkaisuja selvitellään. Toisen lisäyksen ajatuksena on, että tällä valtuusto antaa ohjausryhmälle luvan teettää tarvittaessa ulkopuolisella asiantuntijalla pienimuotoisen selvityksen joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehdoista.