Siuntion valtuusto kokoontuu 7.12. vuoden viimeiseen kokoukseensa. Esityslista on jo nyt kunnan WWW-sivuilla, ja postilakon vuoksi myös liitteet on tällä kertaa pantu julkisesti nähtäville.
Yleisesti ottaen minusta on tärkeää, että kuntalaiset pystyisivät seuraamaan asioita, ja siksi jätin taannoin valtuustoaloitteen liitteiden julkaisemisesta internetissä – pelkän esityslistan perusteella voi olla vaikea saada kuvaa päätettävistä asioista. Kunta onkin siirtymässä uuteen asianhallintajärjestelmään, ja liitteet on jatkossa tarkoitus saada aina näkyville.
Tällä kertaa kuitenkaan listalla tai edes liitteissä ei ole mitään erityisen jännittävää. Kokouksessa käsitellään aika hallinnollisia asioita ja saadaan vastaukset kolmeen parin vuoden takaiseen valtuustoaloitteeseen.
Veikkaanpa, että allaolevat kunnanhallituksen ehdotukset kelpaavat valtuustolle. Jos toisin käy, täydennän tätä kirjoitusta jälkikäteen. Pari lisäystä teinkin 7.12.
§ 68 Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksuilla pitää pitkällä aikavälillä kattaa vesilaitoksen investoinnit ja kustannukset niin, että maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Lisäksi tuoreen lakimuutoksen vuoksi vesilaitos tulee eriyttää kirjanpidossa niin, että sille lasketaan oma tase ja tuloslaskelma ym.
Perustetaan taseyksikkö, jossa on 6,3 miljoonaa pääomaa. Tästä peruspääoman määrä olisi n. 4,4 miljoonaa ja lisäksi olisi tasaerälainaa 1,9 miljoonaa. Sekä peruspääomasta että lainasta maksettava korko olisi 0,5 %, mikä ei ainakaan ole kohtuuttoman suuri.
§ 69 Täsmennetään kunnanhallituksen johtosääntöä niin, että kunnanhallitus päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, mutta riskienhallinnan periaatteista päättäminen siirtyy uuden kuntalain myötä valtuuston tehtäviin.
§ 70 Hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet.
§ 71 Lisätään teknisen lautakunnan johtosääntöön, että se vastaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden 13 a -luvun mukaisesti hulevesistä.
Lisäys 7.12.: Valtavaara ehdotti ryhmänsä nimissä, että asia pantaisiin pöydälle, kunnes tekniseltä lautakunnalta saadaan vastaus ympäristö- ja rakennuslautakunnan taannoiseen selvityspyyntöön eräistä lupaepäselvyyksistä. Äänin 24–1 (1 tyhjä) valtuusto kuitenkin päätti käsitellä tämän asian tässä kokouksessa; Valtavaaran mainitsema selvityspyyntö ei mitenkään liity hulevesiin.
§ 72 Vastauksessa valtuustoaloitteeseen 9.12.2013 Aleksis Kiven koulun homevaurioiden selvittämiseksi kerrotaan, millaisia selvityksiä ja korjauksia viime vuosina on tehty.
§ 73 Vastauksena valtuustoaloitteeseen 25.2.2013 koskien ehdotusta talouden selvitysraportin päivittämisestä ja toimenpiteistä siihen liittyen todetaan, että uuden kuntalain mukaan talouden tasapainottamiseksi ei enää laadita erillistä toimenpideohjelmaa, mutta aktiiviset toimet talouden tasapainon saavuttamiseksi ovat jokaisella kunnan osastolla käynnissä.
§ 74 Vastauksena valtuustoaloitteeseen 2.9.2013 koskien Lohjan kaupungin edustajien kutsumista kuntaliitosneuvotteluihin todetaan, että Lohja linjasi 13.11.2013, että Lohja on valmis rakentaviin liitoskeskusteluihin metropoli- ja SOTE-tilanteen selvittyä. Hallitus valmistelee parhaillaan sote-uudistusta ja itsehallintoalueisiin liittyvää lainsäädäntöä, ja on syytä katsoa näiden hankkeiden tulos ennen kuntaliitosneuvottelujen harkitsemista.
Noin muuten, kolmen liikemiehen kansalaisvaltuuskunnan kautta ajaman Porkkala-hankkeen ajoitus on samoista syistä kehno: kuntarakenteeseen liittyviä ratkaisuja on paha tehdä, kun ei tiedetä, mitä kuntien tehtäviin jatkossa tulee kuulumaan. Silti ensi viikolla Kirkkonummella järjestetään tilaisuus hankkeen ajamiseksi.
§ 75 Kunnanvaltuuston kokouksista kuulutetaan vuonna 2016 kunnan virallisen ilmoitustaulun lisäksi kunnan internetsivuilla.
Lisäys 7.12.: Kokouksen jälkeen valtuustolle kerrottiin junaliikennevalmistelujen tämänhetkisestä tilanteesta.