
Kuulut kotirintamaan
Tänään juhlitaan 99 vuotta sitten Venäjän vallankumouksen pyörteissä itsenäistynyttä Suomea. Ikkunoihin sytytetään kaksi kynttilää, jotka kertoivat aikanaan siitä, että talo oli turvallinen jääkäreille.
Tapana on myös muistella talvi- ja jatkosotia, joissa Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta kovasta hinnasta. Moni kaatui tai haavoittui, ja monella suomalaisella on sukujuuria rajan taakse jääneessä Karjalassa. Omatkin äidin puoleiset esi-isäni lepäävät aivan rajan tuntumassa Nuijamaan hautausmaalla, kasvot itään kohti ylösnousemuksen aurinkoa.
Talvisota alkoi 30.11.1939, mutta totuus oli kuollut jo aikaisemmin. Jo 1930-luvun alussa Adolf Hitler oli noussut valtaan vihapuheella, hajottanut parlamentin, lakkauttanut muut puolueet, ammattiliitot ja vapaan lehdistön.
Tänä päivänä Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa, mutta taistelu mielistämme käy kiivaana. Olemme sananvapauden kärkimaa, ja lehdistömme osaa ohjata itseään pitäytymään hyvissä journalismin käytännöissä. Mutta vieraan vallan toimijat lietsovat epäluuloa lehdistöä ja yhteiskunnan instituutioita kohtaan.
Sosiaalinen media on avannut vihamielisen propagandan levittämiselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Valeuutiset vetoavat tunteisiin niin, että harkitsematon jakaa tunnekuohussa uutisen edelleen ennen kuin järki ehtii harkita, voiko uutisessa olla mitään perää.
On erityisen irvokasta, että tahot, jotka nakertavat itsenäistä Suomea sisältäpäin näitä valeuutisia levittämällä ovat usein juuri niitä, jotka haluavat esittää itsensä isänmaan ystävinä. Kaikkea muuta.
Tänä päivänä, kun propagandan levittäminen on helpompaa kuin koskaan, tärkein maanpuolustustaito on tunnistaa vihamieliset valeuutiset ja katkaista huhuilta siivet. Kuulut kotirintamaan – tukahduta jokainen kuulopuhe, juoru, huhu!