Siuntion valtuusto kokoontui kauden viimeiseen kokoukseensa hyväksymään tilinpäätöstä ja käsittelemään Aktian kiinteistön ostoa. Myös luottamushenkilöiden palkkioista virisi keskustelua.
46 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016
Tarkastuslautakunta esitti arvionsa päättyvän kauden tilinpäätöksestä. Taloudellisesti vuosi oli oikeinkin hyvä, mutta koko joukko toiminnallisia tavoitteita jäi toteutumatta, kun koulujen tilanne vaatii paljon aikaa.
47 Vuoden 2016 tilinpäätös
Viime vuoden tulos oli niin paljon plussalla, että sillä saatiin katettua aiemmatkin alijäämät. Osittain tulos johtui tiukasta taloudenpidosta, mutta osittain oli myös onnea matkassa, kuten nyt että verotilitykset osuivat tänä vuonna ennakoitua korkeammiksi ja erikoissairaanhoidossa ei ollut kalliita potilaita.
48 Vuoden 2016 Henkilöstöraportti
Kysäisin työntekijöiden työterveyspsykologipalveluista, ja kuulemma niitä saa Terveystalosta.
49 Osavuosikatsaus 1/2017 kertoo, miten vuosi on kunnassa lähtenyt käyntiin.
50 Siuntion illan- ja aamun junayhteys
Hyväksyttiin sopimus, jolla saadaan syksystä lähtien myöhäisillan klo 23 junavuoro Siuntioon ja edelleen Karjaalle.
51 Aleksis Kiven koulun väistötilojen toimittajan valinta – Muutos talousarvioon
52 Väistötilat Päivärinteen koululle – Muutos talousarvioon
Hyväksyttiin teknisluontoisia korjauksia talousarvioon, kun aiemmin budjetoitu ei aivan riittänytkään.
53 Kiinteistön osto 755-459-1-480
Aktia-pankin kiinteistön mahdollisesta ostamisesta on kehkeytymässä jatkofarssi. Maaliskuun valtuustossa esityslistassa oltiin ostamassa kiinteistöä 170 000 eurolla, mutta listassa ei lainkaan mainittu, että mukana seuraisi myös yli 800 000 euron velat. No nyt listalla oli, että ostettaisiin kiinteistö eurolla, mutta kunta sitten sitoutuisi käyttämään 170 000 nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja tästä ainakin puolet hallivuorojen ostamiseen. Listasta ei käynyt mitenkään ilmi, että sivistystoimelta olisi kysytty, mitä mieltä he tällaisesta rahankäytöstä olisivat.
No mm. tämä koplaus hallivuorojen ostamiseen oli kirvoittanut hyvinkin kriittisiä kommentteja keskustelussa, ja pykälän käsittelyn alkuun kunnanhallituksen puheenjohtaja sitten kertoikin, että säätiön hallituksen puheenjohtaja olikin lähettänyt kunnalle viestin, jonka mukaan säätiö veti tarjouksensa takaisin mutta jätti alkuperäisen tarjouksensa voimaan.
Varavaltuutettu Mikko Malmgren (r) ehdotti, että ehdotus kiinteistön ostosta hylättäisiin ja sen sijaan selvitettäisiin, mitä tilatarpeita meillä nyt oikein on. Valtuuston puheenjohtaja Arja Alho (sd) teki ehdotuksen, että asia palautettaisiin valmisteluun. Äänestyksen jälkeen asia palautettiin valmisteluun, eli asiaan palataan vielä.
Kiinteistön hankintaa oli perusteltu esityslistassa aika niukasti:
Kiinteistön tiloja voidaan lyhyellä tähtäimellä käyttää Siuntion kunnan tulevien tilatarpeiden osaratkaisuna. Mahdollista on harkita hammaslääkäripalvelujen siirtämistä nykyisistä huonokuntoisista tiloista alakerran tiloihin tai kirjaston siirtämistä nykyisen teknisen toimen käytössä olevaan tilaan. Lisäksi maankäytön suunnittelun kannalta kiinteistön kehittäminen helpottuu kunnan omistaessa viereisen maa-alueen kunnan ydinkeskustassa. Viereinen alue, jossa on tällä hetkellä leikkikenttä, on kunnan omistuksessa.
Yllättäen sitten kokouksessa perusturvajohtaja kertoikin, että hammashoitolan tilanne onkin hyvin akuutti. Kunnanjohtaja kertoi sitten, että tekninen johtaja oli esittänyt hänelle arvion, jonka mukaan 300 000 eurolla saataisiin hammashoitolalle sopivat tilat remontoitua tuonne entisen pankin tiloihin. No miksei näitä tietoja sitten ollut esityslistassa?! Esityslistassa ei myöskään ollut sitä versiota sopimuksesta, joka valtuuston olisi pitänyt hyväksyä, vaan jokin tammikuinen luonnos.
Kiinteistön kunto on myös herättänyt kysymyksiä. Esityslistan mukaan päätöksen jälkeen teetettäisiin laajempi kuntokartoitus, ja kauppa purettaisiin, jos jotakin vakavampaa löytyisi. Yleensähän kiinteistökaupoissa ostajalla on velvollisuus selvittää etukäteen, mitä on ostamassa, joskin piilevistä vioista voi mahdollisesti myöhemminkin vaatia korvausta. Tosin nyt kauppakirjassa oli ehto, jolla korvausvelvollisuutta rajoitettaisiin enintään 5 prosenttiin kauppasummasta, joka oli 1 euro, eli korvauksia voisi sen mukaan saada enintään 5 senttiä.
Sitäkin voi ihmetellä, onko viisasta ajatella, että tuonne laitettaisiin hammashoitola. Eikös tässä sote-uudistuksessa ole väläytelty, että sote-kiinteistöt saattaisivat siirtyä maakunnalliselle sote-organisaatiolle korvauksetta? Sepä olisi somaa, jos ostaisimme ja remontoisimme tilat hammashoitolaksi ja sen jälkeen kiinteistö vietäisiin meiltä. Tai mitä tekisimme hammashoitolaksi remontoidulla kiinteistöllä, jos uusi sote-organisaatio olisikin sitä mieltä, ettei Siuntiossa tarvitse olla omaa hammashoitolaa. Olihan tuolla ideoitu myös, että tiloissa voisi olla kirjasto, mutta onkohan sivistysosastolta ollenkaan kysytty, olisivatko tilat heidän mielestään ollenkaan käyttökelpoisia siihen tarkoitukseen.
Rabbe Dahlqvist (r) käytti puheenvuoron, jossa ihmetteli salissa vallitsevaa kriittisyyttä ja muistutti, että Aktian säätiö on mm. rahoittanut hallia, jossa valtuusto kokoustaan piti. Itse en näe, että kyse olisi kriittisyydestä Aktian säätiötä kohtaan, vaan sitä, että jos nyt ollaan ostamassa kiinteistöä, pitäisi ymmärtää, miksi sitä ollaan ostamassa, missä kunnossa se on, millä ehdoilla kauppa tehtäisiin ja mitä sillä sitten tehtäisiin. Asiaa on jo kaksi kertaa käsitelty valtuustossa, enkä ole nähnyt näihin kysymyksiin selkeitä vastauksia. Tiettävästi kunnanhallituksessa on asiaa jonkin verran suullisesti selostettu, mutta ei kunnallinen päätöksenteko voi perustua suulliseen perinteeseen.
Päättäjänä pitäisi kai koettaa säilyttää jollakin lailla avoin mieli asioihin niin, että jos tämän kiinteistön ostoon löytyy perusteluja, niitä voisi vielä tällaisenkin sähläyksen jälkeen arvioida avoimin mielin. Täytynee yrittää, vaikka ei se enää helppoa ole.
Sinänsä Malmgrenin ehdotus siitä, että unohdettaisiin nyt tämä kiinteistökauppatarjous ja mietittäisiin ensin millaisia tilatarpeita meillä kokonaisuudessaan on, on hyvä. Olisi mainiota, jos näin voitaisiin tehdä. Nyt syntyy sellainen vaikutelma, että tämän kiinteistön hankintaa ajetaan kuin käärmettä pyssyyn ilman, että on ehditty miettiä kokonaisuutta. Mutta mahtaisiko meidän niukka organisaatiomme revetä enää siihen, kun koulujen väistötilojenkin järjestelyt teettävät kovasti ylimääräistä työtä?
54 Rakennusliike Lehto Oy:n Tontin ostotarjous kunnan tontista
Asia palautettiin valmisteluun. Ostaja oli ilmaissut, että heille riittäisi vähemmänkin rakennusoikeutta, joten he olisivatkin kiinnostuneita ostamaan 2/3 tontista.
55 Siuntion kunnan luottamushenkilöiden palkkiosäännön muuttaminen
Luottamushenkilöiden palkkioiden korotuksesta taitettiin hiukan peistä. Kunnanhallituksen ehdotuksessa valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio olisi noussut 2000 -> 2500 ja kunnanhallituksen puheenjohtajan palkkio 2500 -> 3000 euroa, lautakuntien puheenjohtajien palkkio 1500 -> 2000, tarkastuslautakunnan 800 -> 1200 ja sivistyslautakunnan jaostojen 400 -> 700 euroa. Valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenten kokouspalkkio nousisi 50 -> 60 euroa ja lautakunnissa 40 -> 50.
Minusta on hankalaa, että asia tulee päätettäväksi tässä vaiheessa, kun seuraavan kauden valtuutetut on jo valittu. Siellä sitten on väkeä päättämässä omien palkkioidensa korottamisesta. Tosiasiallisesti myös lautakuntien puheenjohtajat on jo neuvoteltu, vaikka ne nuijitaankin virallisesti pöytään vasta uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa 1. kesäkuuta. Eikö tässä tule jääviyskysymyksiä? Minusta olisi parempi päättää palkkioista ennen kuntavaaleja, kun ei ole vielä tiedossa, ketkä palkkioita tulevat saamaan, mutta näihin aikoihin vuodesta näitä korotuksia käsitellään ilmeisesti muissakin kunnissa.
Kunnanhallituksessa Veikko Tanskanen (vas) oli ehdottanut korotusten puolittamista, mutta jäänyt Kristian Parviaisen (sd) ja Merja Laaksosen (r) kanssa vähemmistöön. Nyt valtuustossa vasemmiston ryhmä ehdotti korotusten hylkäämistä. Arto Penttinen (kok) teki ehdotuksen, jossa puheenjohtajien vuosipalkkioiden korotukset puolitettaisiin.
Eivät palkkiot toki korotuksen jälkeenkään suuren suuria ole. Toisaalta keskustelussa muistutettiin, että juuri viime syksynä talouden tasapainotusohjelmassa säästettiin joka paikasta, ja myös luottamuspalkkioita haluttiin karsia ja lautakuntia pienentää säästösyistä. Keskustelussa vilahti myös ilmeisesti leikillään esitetty ajatus, että ehkä tämäkin pitäisi palauttaa valmisteluun…
Heikki Kaisla (kok) sanoi, että tämä pitää päättää juuri tässä aikaikkunassa vaalien jälkeen ennen uuden valtuuston aloittamista, kun eihän palkkioiden korottamisesta voi ennen vaaleja päättää. Hän piti aiheellisena muistuttaa myös, ettei demareilla ja vasemmistoliitolla ole alkavalla kaudella puheenjohtajuuksia. Niinhän asia tosiaan vaikuttaa menevän, kun rkp, kokoomus ja perussuomalaiset muodostivat neuvottelukoalition, jolla he rohmuavat kaikki puheenjohtajuudet. Ehkä sittenkin olisi ollut parempi päättää palkkioista ennen vaaleja, kun ei ollut tietoa tuloksista; nyt tähän väistämättä jää hiukan sellainen sivumaku, että rkp, kokoomus ja perussuomalaiset rohmuavat ensin puheenjohtajuudet ja seuraavaksi heidän kätensä käy kunnan kirstuun.
Äänestyksessä ensin Penttisen esitys voitti kunnanhallituksen pohjaesityksen ja sen jälkeen vasemmistoliiton hylkäysesitys kaatui, eli Penttisen esittämät maltillisemmat korotukset tulivat voimaan.
Keskustelun aikana kysäisin myös ansiomenetyskorvauksista. Jos kunnallisten velvoitteiden hoitamisen vuoksi joutuu esimerkiksi ottamaan palkatonta vapaata töistä, kunta korvaa ansiomenetyksiä korkeintaan 8 tunnilta päivässä ja korkeintaan 16 euroa tunnilta. Minusta taso on aika alhainen, mutta sen korottamista ei tässä yhteydessä ollut harkittu.
56 Siuntion kunnan hallintosäännön muuttaminen pykälien § 9, § 11 ja § 70 osalta
Täsmennettiin hallintosääntöä niin, että lautakunnissa on vain yksi varapuheenjohtaja eikä kahta, ja riittää, että sivistyslautakunnan jaostoihin tulee kaksi sivistyslautakunnan jäsentä aiemman kolmen sijasta. Ehkä tämän jälkimmäisen rajoituksen olisi voinut jättää kokonaankin pois, se kuitenkin mutkistaa luottamuspaikkaneuvotteluja, enkä oikein ole vakuuttunut, että siitä olisi mitään hyötyä.
57 Kielellisten oikeuksien seuranta
Siuntion kunnan kielenkääntäjä on arvioinut kielellisten oikeuksien toteutumista Siuntiossa Kuntaliiton itsearviointilomakkeen pohjalta. Tilanne vaikuttaa varsin hyvältä.
58 Valtuustoaloite sisäisen tiedonkulun parantamiseksi
Valtuutettu Åke Holmlund ja noin puoli valtuustoa oli allekirjoittanut aloitteen, jossa toivottiin kunnan sisäisen tiedonkulun parantamista ja mm. että luottamushenkilöt saisivat tiedon kunnan tiedotteista ja johtavien viranhaltijoiden haastatteluista mediaan. Vastaukessa kerrottiin, että kunnan viestintäsuunnitelma on päivitettävänä, ja hahmoteltiin, että
Käytäntö voisi viestintäsuunnitelmassa olla seuraava: Kunnanjohtajan, hallintojohtajan ja hallinto-osaston laatimat tiedotusvälineille suunnatut tiedotteet annetaan harkinnan mukaan ennakolta tiedoksi valtuuston puheenjohtajalle ja kunnanhallituksen puheenjohtajalle. Osastojen johtajien ja osastojen laatimat tiedotteet annetaan harkinnan mukaan tiedoksi kunnanvaltuuston puheenjohtajalle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, ao lautakunnan puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle.
59 Tilintarkastuspalvelujen hankinta
Tilintarkastuspalvelut oli kilpailutettu uudestaan, kun edellisellä kierroksella kriteerit olivat hiukan liian epäselvät ja kaksi saatua tarjousta osuivat niin lähelle toisiaan, ettei silloisilla kriteereillä oikein saatu aikaan eroja. Nyt kriteerit olivat täsmällisempiä ja tilintarkastajaksi seuraaville vuosille valittiin PwC / Topi Katajala.