Viikonloppuna nousi somekohu, kun saamelainen Petra Laiti kysyi, onko Herra Heinämäen lato-orkesteri -lastenohjelmassa esiintyvä intiaanihahmo nykypäivään sopiva tapa esittää alkuperäiskansan edustaja. Yleisradio arvioi asiaa harkittuaan, että lienee parasta siirtää ohjelma Ylen Elävään arkistoon. Ei vaikuta kovin isolta jutulta.
Ja sittenkin. Seurasi hämmentävä vyöry vihamielisiä kommentteja, joista ollenkaan kaikki eivät olleet millään tasolla asiallisia. Laiti arvelee, että osaltaan vihamielisen palautteen määrään vaikuttaa, että hän on paitsi saamelainen, myös nuori nainen.
Twitterillä on vakava vihapuheongelma, ja vihapuhe vaikuttaa kohdistuvan erityisesti naisiin. Tilanne on äitynyt niin pahaksi, että Amnesty vaatii #ToxicTwitter-kampanjassaan Twitteriltä toimenpiteitä, sillä Twitter on jo niin vihamielinen ympäristö, että uhkaukset ja vihapuhe vaientavat etenkin naisia ja haittaavat siten heidän ilmaisunvapauttaan.
Erityisesti rasismin vastustaminen tuntuu saavan somen pohjamujut liikkeelle. Myös taannoisen #olentodistanut-kampanjan aikaan saattoi viettää aikaa rattoisasti blokkisormea koukistellen.
Itse olen valkoihoisena miehenä saanut olla varsin rauhassa. Kyse on Twitterin osalta jossakin määrin myös ideologisesta valinnasta: sananvapauden vahva painottaminen johtaa siihen, että Twitteristä tulee kuonavuo, jota kukaan vähänkään tolkullinen ihminen ei enää jaksa katsella. Vähintäänkin ilmaisunvapauden vastapainoksi Twitterin pitäisi tarjota parempia välineitä suodattaa kuona pois, mutta sellaisesta ei taida olla mitään merkkejä. Twitterin aiemman toimitusjohtajan ennustus on käymässä toteen: “I think if you guys have your way the only people using Twitter will be ISIS and the ACLU.”
Meillä Suomessa valitellaan poliittisen keskustelukulttuurin kärjistymistä. Ehkäpä kyse ei ole vain Suomesta, vaan merkittävä osansa on nykymuotoisella sosiaalisella medialla. Mutta mikä neuvoksi? Missä yhteiskunnallista keskustelua sitten käytäisiin?