Ilmastojärjestö 350.orgin vetäjä Bill McKibben pohti tuoreessa kirjoituksessaan, miten ilmastonmuutos jää yhdysvaltalaisessa mediassa Donald Trumpin liukuhihnalta tuottamien yhä uusien kohujen jalkoihin.
Hän oli laskenut New York Timesin vieraskynäpalstalta, että alkuvuoden 660 vieraskynäkirjoituksesta (op-ed) ainoastaan kuusi – yksi ainoa prosentti – käsitteli ilmastonmuutosta. Eikä ihme: Trumpin twiitit tuntuvat uhkaavan milloin ydinsotaa, milloin perustuslain romuttamista. Tietenkin median pitää reagoida sellaiseen.
Ehkä Yhdysvallatkin vielä palaa rauhallisempaan poliittiseen tilanteeseen, jossa jatkuvasti kohisevat päivänkohtaiset kriisit eivät peitä alleen hiljaisesti etenevää ilmastonmuutosta. Voi olla, että Trumpin jälkeen maa saa taas vakaamman johtajan. Mutta aika kuluu koko ajan.
Eikä aikaa ole. Napajäät sulavat, ja Suomessakin koimme juuri lämpimimmän ja kuivimman toukokuun ikiaikoihin. Ilmastonmuutos on siitä visainen pulma, että kun ilmakehään pääsee hiilidioksidia, se pysyy siellä hyvin pitkään. Siksi päästöjen lopettamisella on hyvin kiire.
Jos olisimme kääntäneet maailman hiilidioksidipäästöt laskuun vuonna 2000, olisi Pariisin sopimuksen kahden asteen tavoitteeseen pääsemiseksi riittänyt leikata päästöjä 3 % vuodessa. Nyt, vuonna 2018, meidän olisi käännettävä päästöt jo 10 % vuosittaiseen laskuun. Tarvittava tahti on jo huikean haastava.
Mutta emme me tarvitse Donald Trumpia ilmastonmuutoksen unohtamiseen. Tällä viikolla Suomi-some on täyttynyt Pori Jazzin toimitusjohtajaksi valitun esitettyä näkemyksiään homoista ja homoudesta, ja seuraava somekohu odottaa nurkan takana.
Helsingin Sanomissa näyttäisi olevan kolme pääkirjoitusta päivässä, eli alkuvuonna kaiketi hieman alle 600 pääkirjoitusta. Haulla ilmastonmuuto löytyy vain 16 kirjoitusta, joista niistäkin valtaosassa ilmastonmuutos mainitaan vain ohimennen. Vastaavasti haulla sote- löytyy 43 kirjoitusta, joista suurin osa todella käsittelee sote-uudistusta.
Tiedämme kai jo kaikki, ettei sote-lakeja voida hyväksyä ennen kesälomia, vaan aikaisintaan syksyllä, jos uudistus ylipäätään pysyy kasassa. Saisimmepa myös kuulla syyskuussa Kaliforniassa järjestettävän suuren Global Climate Action Summit 2018 -ilmastokokouksen annista.
Ei muuten, mutta ilmastonmuutoksen torjumisella alkaa olla todella kiire. Sote-uudistusta on nyt väännetty vuosikymmen. Jos ilmastonmuutoksen kanssa hukataan vielä 10 vuotta ennen kuin päästöt saadaan kääntymään laskuun, kahden asteen tavoitteeseen pääsemiseksi päästöt pitää saada laskemaan jo 30 % vuodessa. Niin nopeasti maailma ei kerta kaikkiaan muutu, ei ainakaan hyvällä.