Paikallisen tason puoluetoiminta voidaan jakaa kahteen osaan: yhdistys ja politiikka. Politiikalla tarkoitan sitä vaikuttamistyötä, jota tehdään lautakunnissa, kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa, ja yhdistyksellä tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämistä ja vaalityötä. Nämä ovat toisiinsa yhteydessä; yhdistyksen tekemän kuntavaalityön onnistumisesta paljolti riippuu, miten vahvasti politiikkaa päästään tekemään seuraavalla kaudella.
Siuntion kaltaisessa pienessä kunnassa nämä kaksi helposti sekoittuvat, kun samat henkilöt toimivat sekä yhdistyksessä että politiikassa. Tälläkin hetkellä Siuntion Vihreiden hallituksessa on kunnanhallituksen jäsen, kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja, kunnanhallituksen varajäsen ja sivistyslautakunnan jäsen. Siitä on se huono seuraus, että yhdistys tahtoo jäädä politiikan jalkoihin. Luottamushenkilöiden aika kuluu päätöksentekoon, eikä yhdistystoimintaan – tilaisuuksien järjestämiseen ja muuhun poliittisen viestin esille tuomiseen – tahdo riittää aikaa ja voimia.
Itsekin olen havainnut kunnallisten luottamustoimien ja yhdistystoiminnan yhdistämisen hankalaksi, ja nostin asian esiin valtuustoryhmässämme keväällä. Silloin katsoimme parhaaksi, että jatkan kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana valtuustokauden loppuun, kevääseen 2021. Se merkitsee kuitenkin sitä, että minun on vaikea panostaa yhdistystoimintaan ensi vuonna.
Kuitenkin juuri ensi vuoden hallituksella on hyvin tärkeä tehtävä. Tänään on näet tasan 1½ vuotta kuntavaaleihin. Aikaa on vielä, mutta itse asiassa tämän syksyn syyskokouksessa valittavan hallituksen tehtävä on saada kevään 2021 kuntavaalien valmistelut vauhtiin jo vuoden 2020 aikana. Lähtisitkö sinä mukaan? Tuntisitko jonkun sopivan? Yhdistyksen pitää nyt toimia, jotta jatkossakin saadaan vihreää politiikkaa. Itse ainakin toivon voivani äänestää seuraavissakin kuntavaaleissa vihreitä – ja mahdollisimman vahvaa listaa.