Jokohan soteuudistus vihdoin menisi läpi? Useamman hallituksen yritykset ovat törmänneet perustuslain vaatimuksiin, mutta eilen perustuslakivaliokunta pääpiirteittäin kelpuutti tämänkertaisen hallituksen esityksen.

Ajattelen ehdottomasti, että soteuudistus on kannatettava ja uskon sen olevan lopulta eduksi Siuntion kaltaisille pienille kunnille ja niiden asukkaille.

Siuntio on asukasluvultaan melko lailla kuntien keskikastia; puolet ovat suurempia ja puolet pienempiä. Tällaisella reilun 6000 asukkaan väestöpohjalla on kuitenkin vaikea järjestää tarvittavat palvelut.

Kun Siuntion ja Lohjan terveydenhuoltoyhteistyö kariutui vuoden 2012 lopussa, Siuntio jäi soten osalta omilleen. Siuntio on sen verran pieni, ettemme onnistuneet houkuttelemaan lääkäreitä terveyskeskukseen, vaan jouduimme ostamaan palvelut ulkopuolelta. Mutta vaikka palvelujen ostaminen voi toimia hyvin, se ei ole mikään taikasauva, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Haasteena on sen varmistaminen, että kunta saa sen, mistä maksaa.

Pienen yksikön on myös vaikea toimia kovin tehokkaasti. Kevään valtuustoseminaarin yhteydessä valtuutetuille esiteltiin lukuja, joiden mukaan Siuntio käyttää asukasta kohti varsin vähän rahaa terveyspalveluihin. Mutta jos vertailussa otetaan huomioon tarvevakiointi, Siuntion sote onkin yksi kalleimmista. Siihen nähden, miten tervettä väkeä siuntiolaiset ovat, terveydenhuoltomme on varsin kallis. Saammeko sitten niin hyvää palvelua, että se on hintansa arvoista?

Uskon vakaasti, että on järkevää yhdistää terveydenhuollon pari sataa järjestäjää 22 alueeksi. Paitsi että tällä saadaan perusterveydenhuollon palveluihin laajempi väestöpohja, sillä saadaan myös perusterveydenhuolto paremmin nivottua erikoissairaanhoitoon.

Parlamentaariseen järjestelmään tietenkin kuuluu, että oppositio moittii hallituksen esitystä. Kun tämänkertainen esitys on sittenkin pääpiirteissään samankaltainen kuin Sipilän hallituksen ehdotus, opposition räkytys kaikuu onttona.

Eräs kokoomuksen argumenteista on, että uudistus on turha, kun monissa maakunnissa on jo muodostettu kuntayhtymiä sotepalveluja järjestämään. No, se on tietenkin oikein hyvä asia niille maakunnille, joissa tällaista yhteistyötä on jo rakennettu. He pääsevät aloittamaan sotealueen rakentamisen etumatkalta.

Siuntionkin kokemukset osoittavat, etteivät tällaiset vapaaehtoisuuteen perustuvat yhteistyömuodot ole niin vakaita, että niiden varaan voisi rakentaa kestävää yhteistyötä. Siuntio putosi Kirkkonummen kanssa rakennetusta yhteistyöstä 2002 ja sen jälkeen Lohjan kanssa rakennetusta yhteistyöstä 2012.

Uudistus on mullistamassa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen perinpohjaisesti, ja kreivin aikaan. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana ikääntyneiden osuus Suomessa kasvaa rajusti, ja on odotettavissa, että terveyspalveluja tarvitaan aivan eri lailla kuin aikaisemmin. Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta vaikuttaisi siltä, että Siuntion suunnittelemalle sotekeskuksellekin kyllä löytyy jatkossa tarvetta.