Siuntion paikallispolitiikkaa on jo ainakin tämän valtuustokauden ajan jähmettänyt taustalla jauhava kuntaliitoskeskustelu. Pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä voidaan mainita, ettei ympäristösektorille – jolla nyt on kaikkiaan yksi Inkoon kanssa jaettu työntekijä – ole voitu palkata toista Inkoon kanssa jaettua työntekijää, vaikka budjetissa on siihen varattu määrärahat. Kunnan johto on näet katsonut viisaaksi odottaa ratkaisua kuntaliitoksista ennen kuntien välisen yhteistyön lisäämistä.

Nyt kuitenkin kunnan politiikka on saavuttanut absoluuttisen nollapisteen, jossa mikään ei enää liiku. Lohjan kanssa neuvotellusta kuntaliitossopimuksesta pidettiin neuvoa-antava kansanäänestys 25. syyskuuta, ja alun perin oli tarkoitus, että valtuustot päättäisivät asiasta 10. lokakuuta. Valitettavasti yhdistymisesityksestä annettiin kuntajakolain 7 § 2 mom mukainen kuulutus niin myöhään, että valtuustot pääsevät päättämään asiasta vasta 9. marraskuuta.

Tilanne on raastava. Päätöksenteon hetkeen on vielä toista kuukautta, ja tilanne on täysin jumissa. Valtiovallan kuntarakenneuudistuksesta on luvattu ensimmäiset luonnokset vasta joulukuussa. Ymmärrettävästi Lohjasta ei saa ennen kuntaliitospäätöksiä juuri mitään irti siitä, millä ehdoilla heidän kanssaan ehkä voisi jatkaa sosiaali- ja terveydenhoitoyhteistyötä, jos kuntaliitosta ei synny. Vielä keskusteluilmapiirikin on täysin tulehtunut; eräskin valtuutettu nimitti jo toista Strumoberführeriksi. Kunnanhallituksen esityslistalla 3. lokakuuta on rutiinipykälien lisäksi vain presidentinvaalien äänestämisestä päättämistä, ja valtuuston kokous 10. lokakuuta on peruttu käsiteltävien asioiden vähyyden vuoksi. Olisipa jo marraskuu, niin päästäisiin tästä löysästä hirrestä.

Tags: , ,