Euroopan unioni saattaa toisinaan tuntua etäiseltä. Kansalaiset kokevat oikeutetusti, että heidän äänensä ei kuulu Euroopan unionissa, vaan päätökset tehdään suljettujen ovien takana.
Euroopan unionin tekeminen avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi vaatii työtä, mutta se etenee pikku hiljaa. Yhtenä edistysaskeleena EU-komission puheenjohtaja valitaan ensi eurovaalien jälkeen aivan uudella tavalla. Lissabonin sopimuksen myötä näet
Eurooppa-neuvosto, joka ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalit, ehdottaa aiheellisten kuulemisten jälkeen määräenemmistöllä Euroopan parlamentille ehdokasta komission puheenjohtajaksi.
On tietenkin oikein, että vaalien tulos vaikuttaa jatkossa aiempaa enemmän. Tärkeimmät eurooppalaiset poliittiset puolueet ovatkin sopineet asettavansa vaaleihin euroopanlaajuisia kärkiehdokkaita, jotka ovat samalla puolueiden ehdokkaat komission puheenjohtajaksi ja muihin EU:n huipputehtäviin. Eri poliittisten ryhmien suhtautumisessa kärkiehdokasvaaliin on eroja, jotka heijastelevat niiden suhtautumista kansalaisiin ja demokratiaan yleisemminkin.
Euroopan kansanpuolue (EPP), johon Suomesta kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit, ei ole vielä edennyt kovin pitkälle asiassa. Se päätti 19.12. menettelytavoista kärkiehdokkaan valitsemiseksi. Ehdokkaiden asettaminen alkaa 13.2. ja kärkiehdokas valitaan EPP:n puoluekokouksessa 5.–6.3. Dublinissa.
Euroopan liberaalidemokraateilla (ALDE), johon Suomesta kuuluvat keskusta ja ruotsalainen kansanpuolue, on parikin ehdokasta, mutta valintaprosessi vaikuttaa epäselvältä. ALDE kävi tiedotteensa mukaan ”rakentavaa keskustelua” menettelytavoista 19.12. puoluejohtajien tapaamisessa. Ehdokasasettelu päättyi seuraavana päivänä; ehdolla ovat europarlamenttiryhmän puheenjohtaja Guy Verhofstadt ja talouskomissaari Olli Rehn. Ehdokas valitaan vaalikokouksessa 1.2. Brysselissä. Kamppailusta odotetaan niin kiivasta, että sovittelijoiksi nimitettiin Hollannin pääministeri Mark Rutte ja saksalainen liberaalidemokraatti Christian Lindner.
Euroopan sosialidemokraateilla (PES), päinvastoin kuin ALDElla, on jo vuosien ajan ollu täsmällisesti määritelty prosessi kärkiehdokkaan valitsemiseksi. Heillä ei vain juuri ole ehdokkaita, joista valita. Ehdokkaat kärkiehdokkaaksi tuli nimetä lokakuun aikana, ja eri maiden jäsenpuolueiden on määrä päättää joulu–tammikuussa, ketä ehdokkaista kannattavat. Kävi vain niin, että ainoa ehdokas on europarlamentin puhemies Martin Schulz, joten jäsenpuolueiden osaksi jäi kumileimasimina tukea hänen ehdokkuuttaan, joka vahvistetaan virallisesti maaliskuun alun vaalikokouksessa.
Euroopan vasemmistopuolue (EL), johon Suomesta kuuluvat vasemmistoliitto ja Suomen kommunistinen puolue, nimitti 15.12. kärkiehdokkaansa. Kärkiehdokkaaksi valittiin kreikkalaisen Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras.
Euroopan vihreät (EGP) valitsevat ainoana puolueena kärkiehdokkaansa avoimella esivaalilla, joka jatkuu 28.1. asti. Ehdokkaita on kaikkiaan neljä: ranskalainen europarlamentaarikko José Bové, italialainen Euroopan Vihreiden puheenjohtaja Monica Frassoni, saksalainen europarlamenttiryhmän puheenjohtaja Rebecca Harms ja nuorten ehdokkaana saksalainen europarlamentaarikko Ska Keller. Esivaalissa äänestäminen ei edellytä puolueen jäsenyyttä, vaan jokainen 16 vuotta täyttänyt vihreiden arvojen kannattaja saa äänestää. Ehdokkaista valitaan kärkiehdokkaiksi kaksi eniten ääniä saanutta kuitenkin niin, että toisena valitun on oltava eri maasta kuin ensimmäisen.
Erilaiset euroskeptiset ryhmät eivät tiettävästi ole asettamassa kärkiehdokkaita.
Millaista kansanvaltaa sinä kannatat?
Eli jos haluaa edistää ”kansanvaltaa”, tulisi äänestää puoluetta, jonka oikeusministeri ajoi, ja jonka ylin it-asiantuntija siunasi, asiantuntijalausuntojen vastaisesti, kunnallisvaalien ”kokeilun” joka loukkasi törkeästi niitä periaatteita, joille perustuu yksi demokratian kulmakivi, äänestäminen?
Juuri niin. Vihreät haluavat kehittää demokratiaa osallistavammaksi. Kaikki muut eivät ole olleet ollenkaan yhtä innostuneita vaikkapa kansalaisaloitteista.
Se kunnallisvaalien äänestyskokeilu oli monin tavoin onneton tapaus. Sähköisessä äänestämisessä on muutenkin haasteita mm. äänestyssalaisuudessa. Siltikin sähköisellä äänestämisellä voisi olla paikkansa ainakin ulkosuomalaisten äänestäessä. Ei ole kohtuullista vaatia, että äänestääkseen olisi matkustettava ehkä tuhansiakin kilometrejä johonkin edustustoon. Kannattanee seurata, miten Sveitsin sähköisen äänestyksen hankkeet etenevät. Siellä on pitkät demokratiaperinteet, ja sähköistä äänestämistä on edistetty pienin, varovaisin askelin jo vuosikymmenen verran.
Kunnallisvaalien äänestyskokeilulla ja Vihreiden esivaalilla on muuten sellainen yhteys, että molempia on ollut toteuttamassa katalonialainen Scytl.