Ihannetilanteessa edustavat poliitikot koko kansaa eikä kenenkään näkökulma jää kuulematta, kun meitä kaikkia koskevat päätökset naputellaan pöytään. Parlamentarismin idea on, että törmäileviä näkemyksiä ei vaienneta, vaan koetellaan toisiaan vastaan, jotta ehdotusten heikot kohdat voidaan tunnistaa ja korjata jo ennen elävän elämän testausta.

Demokratian keskiössä on konflikti. Jos eduskunnasta ei kuulu peitsien kolinaa, jokin on vialla. Demokraattinen päätöksenteko ei ole siistiä eikä nopeaa, mutta kun valmista lopulta syntyy, se kestää aikaa paremmin kuin jonkun muun järjestelmän tuote.

Ylläoleva sitaatti on kansanedustaja Anna Kontulan kirjan Eduskunta – ystäviä ja vihamiehiä johdannosta. Lukaisin sen sattumoisin suomalaisen demokratian juhlapäivänä 4.12. erään varavaltuutettumme vinkistä. Kirja perustuu kansanedustajien haastatteluihin, ja sen pääteema on valtakamppailun hillitseminen: kun eduskuntatyö on luonteensa vuoksi kamppailua vallasta, mutta jatkuva kamppailu on ihmisille raskasta, millaisia mekanismeja eduskunnassa on jatkuvan valtakamppailun hillitsemiseen, niin että järjestelmä voi ylipäätään toimia? Kontula valottaa, miten esimerkiksi senioriteettiperiaate istumapaikkojen jaossa ja normit siitä, millainen kielenkäyttö suuressa salissa on sallittua, rajoittavat konflikteja. Edelleen Kontula valottaa, miten kansanedustajiin kohdistuva julkisuuspaine ja samanaikainen arvostus ja halveksunta tekevät kansanedustajista erikoisen yhteisön, jossa kollegat saattavat tukea toisiaan – ainakin, jos he eivät kilpaile keskenään samoista äänistä.

Sittenkin eniten ajatuksia minussa herätti yllä lainattu katkelma johdannon ensimmäiseltä sivulta. Demokratia on konfliktia, niin, oikeastaan konfliktin hallintaa rauhanomaisin keinoin – suomalaisen demokratian juhlapäivää vietettiin sen kunniaksi, että 100 vuotta sitten äänestettiin sisällissodan jälkeen ensimmäisissä äänioikeudeltaan yleisissä ja yhtäläisissä kuntavaaleissa, ja aina kunnallisdemokratia sotimisen voittaa.

Mutta toimiiko Siuntion kunnallisdemokratia Kontulan kuvaamalla tavalla – tai pitäisikö sen? En oikein tunnista Siuntion päätöksenteosta Kontulan kuvaamaa kaikkien näkökulmien esiin tuomista ja erilaisten näkemysten törmäilyä ja koettelua toisiaan vastaan. Ehkä meillä päätöksenteko on turhankin siistiä ja nopeaa.

Mikä meillä on vikana, kun peitset eivät kolise?