Kansanedustaja Tiina Elo kertoo yleisötilaisuudessa Siuntion Fanjunkarsissa 29.2. klo 13.30 hallituksen ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Espoolainen Elo on vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja.

Ilmastonmuutos tekee talvistamme synkempiä ja sateisempia, ja se alkaa horjuttaa jo ekosysteemejä ja jopa yhteiskuntia. Viimeistään IPCC:n syksyllä 2018 julkaisema 1,5 asteen raportti on havahduttanut kansainvälisen yhteisön toimimaan. Suomessa hallitus on linjannut tavoitteekseen tehdä Suomesta maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio vuoteen 2035 mennessä. Elo valottaa, millaisia keinoja hallituksella on työkalupakissaan – ja mitä kunnissa voidaan tehdä.

Hallitus panostaa myös historiallisen paljon luonnonsuojeluun. Tärkein 100 miljoonan euron lisärahoituksella käynnistettävä hanke on kymmenvuotinen elinympäristöjen parantamisen Helmi-toimintaohjelma. Sillä on määrä pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen Suomessa viimeistään 2030 mennessä. Tavoitteena on muun muassa suojella soita, ennallistaa perinnebiotooppeja sekä kunnostaa lintuvesiä ja -kosteikkoja.

Elon alustuksen jälkeen tilaisuus jatkuu keskustelulla, ja Siuntion Vihreät järjestää kahvitarjoilun. Tilaisuudessa on tavattavissa myös paikallisia vihreitä kunnanvaltuutettuja. Tervetuloa!

Lisätietoja:
Reijo Korhonen, 0400 426175
Harri Myllyniemi, 040 8617743

Tilaisuuden Facebook-tapahtuma: https://facebook.com/events/s/tiina-elo-kertoo-ilmasto-ja-ym/1350786991795411/