Kylmää kyytiä

[Julkaistu kommenttina Kirkkonummen Sanomissa 26.9.2013.] Siuntion taloudellinen tilanne on hyvin vaikea. Kunnalla on ennestään kertynyttä alijäämää, ja tämä vuosi on menossa pitkälti toista miljoonaa miinukselle. Velka lisääntyy tänä vuonna 5½ miljoonalla. Puheet...

Esityslista

[Anteeksipyynnöin Tapio Rautavaaralle.] Tämä on aivan uusi tarina. Kerran kunta- ja sote-uudistuksen aikana tapahtui näin. Oli oltu pitkällä kesätauolla ja syksy oli tulossa pieneen kuntaan. Oli tulossa maanantai, ja kunnanjohtaja komensi kunnanhallituksen jäsenet...

Siuntio on kartoittanut vaihtoehtonsa

[Julkaistu mielipidekirjoituksena Kirkkonummen Sanomissa 15.8.2013.] Varavaltuutettu Eva Nordenswan-Lindénin (r) mukaan (KS 8.8) Siuntion tulee selvittää kuntaliitoksia kaikkiin kuviteltavissa oleviin suuntiin, kun nyt näyttää olevan niin, ettei Siuntio...

Odotettavissa lisääntyvää änkyröintiä

Guardian uutisoi hiljattain, että Reutersin ilmastouutisointi väheni 48 % puolessa vuodessa sen jälkeen, kun Paul Ingrassia aloitti toimituspäällikkönä vuonna 2011. Toimittajat kertovat kokeneensa painostusta ja että ilmastoaiheisten juttujen saaminen läpi kävi...