Vihapuhe ja Siuntio

Vihapuhe on viime aikoina noussut valtakunnalliseen keskusteluun. Tammikuussa vastakkainasettelu kärjistyi väkivallaksi, kun äärioikeistolaiset hyökkäsivät keskustelutilaisuuteen, jossa keskusteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjasta. Huhtikuun lopussa YLE kertoi...

Vaalikaa deliberaatioinstituutioita

Parhaan argumentin periaate on vihreille keskeinen päätöksenteon ihanne. Se perustuu ajatukseen, että rakentavassa ja asiallisessa keskustelussa parhaat ratkaisut lopulta jäävät jäljelle, kun muut karsiutuvat. Jotta parhaan argumentin periaate voi toteutua, tarvitaan...

Länsi-Uudenmaan soteuudistus-ABC

[Julkaistu mielipidekirjoituksena Kirkkonummen Sanomissa 19.5.2013.] Pääministerin sote-koordinaatioryhmä sai työnsä valmiiksi ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat siihen sitoutuneita. Työryhmä jakaa kunnat kolmeen luokkaan. Alle 20 000 asukkaan kunnat eivät saa...

Siuntion valtuusto 6.5.2013 metropolista

Siuntion valtuusto kokoontui 6.5.2013 käsittelemään mm. lausuntoa metropoliselvityksestä. Lohjan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaostoon piti valita jäsen. Valinta oli edellisessä valtuustossa pantu pöydälle, sillä silloin tiedettiin, että...

Siuntion metropolilausunnosta

Vaikka Siuntion kunta ei olekaan 14 metropoliin esitetyn kunnan joukossa, meiltäkin pyydettiin lausuntoa metropolialuesuunnitelmista. Lausuntopyynnössä pyydetään mm. arvioimaan Metropoli meille kaikille -selvityksessä esitettyjä vaihtoehtoja ja lausumaan, minkä...

Siuntion valtuusto 8.4.2013

Siuntion valtuusto kokoontui taas. Tällä kertaa eniten keskustelua syntyi rautatien pohjoispuolen osayleiskaavasta. Lisäksi jätettiin paljon valtuustoaloitteita, joissa sivuttiin kunta- ja palvelurakenneuudistustakin. § 40 Vuoden 2013 talousarvion investointiosan...