Siuntion valtuusto 5.5.2014

Kai voi sanoa, että esityslista on kevyt, kun sen sisällön voi tiivistää tweettiin. #Siuntio’n valtuusto 5.5. valitsee uuden perusturvaltk-pj:n, viilaa perusturvan johtosääntöä, panee 25000 urheiluhallin valoihin #kevytlista Ennen kokousta kunnanjohtaja Isotupa...

Kuinka komission puheenjohtaja valitaan

Euroopan unioni saattaa toisinaan tuntua etäiseltä. Kansalaiset kokevat oikeutetusti, että heidän äänensä ei kuulu Euroopan unionissa, vaan päätökset tehdään suljettujen ovien takana. Euroopan unionin tekeminen avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi vaatii työtä, mutta...

Vihapuhe ja Siuntio

Vihapuhe on viime aikoina noussut valtakunnalliseen keskusteluun. Tammikuussa vastakkainasettelu kärjistyi väkivallaksi, kun äärioikeistolaiset hyökkäsivät keskustelutilaisuuteen, jossa keskusteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjasta. Huhtikuun lopussa YLE kertoi...

Vaalikaa deliberaatioinstituutioita

Parhaan argumentin periaate on vihreille keskeinen päätöksenteon ihanne. Se perustuu ajatukseen, että rakentavassa ja asiallisessa keskustelussa parhaat ratkaisut lopulta jäävät jäljelle, kun muut karsiutuvat. Jotta parhaan argumentin periaate voi toteutua, tarvitaan...