Siuntion lausunto maakuntakaavasta

Siuntion kunnanhallitus antoi maanantaina 22.8. Uudenmaan maakuntahallitukselle lausunnon maakuntakaavaluonnoksesta. Tuleva maakuntakaava on sikäli tärkeä paperi, että siinä suunnitellaan Uudenmaan maankäyttöä kauaskantoisesti, tavoitevuotena 2035.Siuntion osalta...

Verkkokirjoittelusta ja nimimerkeistä

Oslon tapahtumien jälkeen verkkokeskustelu on jälleen noussut keskusteluun. Yle kertoo Erkki Tuomiojan esittäneen, että nettimaailmassakin ihmisten tulisi pääsääntöisesti esiintyä omalla nimellään, mikä jo merkitsevästi hillitsisi vihapuhetta. Eva Biaudet puolestaan...

Degrowth vai vihreä kasvu?

On yhä ilmeisempää, että maapallo ei kestä ihmiskunnan nykyistä kuormitusta. Ilmastonmuutos on jo alkanut järkyttää ekosysteemejä, ja luonnon monimuotoisuus hupenee. Etenkin valtameret ovat tuhon partaalla. Samaan aikaan nykyinen globaali talousjärjestelmä perustuu...

Auringonpilkuista ja ilmaston lämpenemisestä

Jokin aika sitten uutisissa kerrottiin tutkimustuloksesta, jonka mukaan auringon aktiivisuus olisi vähenemässä, mikä saattaisi aiheuttaa ilmaston rajun viilenemisen. Tutkimusta kehuttiin mullistavaksi ja yllättäväksi, ja sitä tuleva pieni jääkausi tietenkin olisikin....