Rantarata on Länsi-Uudenmaan elämänlanka

Julkaistu mielipidekirjoituksena Kirkkonummen Sanomissa 13.2.2014. VR ehdotti hiljattain liikenneministeriölle, että Y-junien läntinen päätepysäkki siirrettäisiin Karjaalta Siuntioon. Perusteluna oli, että Y-junien myöhästely haittaisi Turun pikajunien kulkua. VRLeaks...

VR torjuu kilpailua poltetun maan taktiikalla

Julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 21.1.2014.  VR järkytti Länsi-Uuttamaata ehdottamalla liikenneministeriölle, että rantaradan lähiliikenteen pääteasema olisi jatkossa Siuntio. Inkooseen ja Karjaalle ei enää kulkisi lähijunia. VR perustelee tätä...

Valtuustokauden vaihtuessa

Siuntion valtuustokausi 2009–2012 on ollut varsin värikäs. Nyt on sopiva hetki luoda muutamia vilkaisuja menneeseen ja hiukan tulevaankin. Päätöksentekoilmapiiristä Vuosi 2009 oli päätöksenteon kannalta hyvin vaikea. Kun kunnanjohtaja, sivistystoimenjohtaja ja...

Siuntion valtuusto 8.10.2012

Siuntion valtuusto kokoontui tänään, ja valtuutettu Raivion poissaollessa pääsin osallistumaan kokoukseen äänivaltaisena. Kokous oli lyhyt, olimme valmiita jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Eniten keskustelua herätti arvattavasti sosiaali- ja terveyspalvelujen...